Rouva Kuulanen urheilee paljon. Usein. Melkein joka päivä. Moneen otteeseen.
Välillä jos hänellä on erityisen paljon tunteja ja asiakkaita, ei hän aina ehdi eikä muista syödä kunnolla. Hän nappaa proteiinipatukan silloin, energiageeliä tällöin. Juo kahvia, tunneilla vettä. Unet jäävät vähiin, koska illalla hän käy vielä kovilla kierroksilla. Sydän hakkaa ja ajatukset lentävät ja on vaikea rauhoittua.
Rouva Kuulanen on akuutissa ylikunnossa. Hän treenaa kovaa korkeilla sykkeillä liian monena päivänä. Ei malta levätä. Kehon energia – ja nestetasapaino on järkkynyt. Päätä särkee ja olo on väsynyt. Leposykkeet ovat katossa ja nenässä kaihertaa. Ihan kuin olisi flunssa tulossa.
Rouva Kuulanen tietää, mitä pitää tehdä tällaisen tilan välttääkseen. Se ei aina vain ole helppoa. Hänen pitää levätä. Monta päivää, vajaa viikko. Syödä ja juoda, liikkua maltilla. Pitää sykkeet kasassa. Siitä sitten taas lisäillä vauhtia. Yrittää välttää liian rajua treeniä.
Jos Rouva Kuulanen olisi aloitteleva kuntoilija ja innostus katossa, hänelle kävisi helposti samalla tavalla. Treenaisi liikaa, koska kaikki olisi niin hauskaa. Hauskuutta kestäisi kaksi viikkoa.
Sitten tulisi hetki kun Rouva Kuulanen ei enää jaksaisi. Ehkä lopettaisi kokonaan tai kävisi kerran kahdessa viikossa. Silloinkin combat-tunnilla. Muut ajat makaisi sohvalla. Pelkäisi pahaa oloa. Ihmettelisi kun combatin jälkeen olo olisi jatkuvasti yhtä kamala. Miksei kunto kohoa?
Tähän voisi sanoa; Rauhoitu. Lähde ulos lenkille. Laita sykemittari ranteeseen. Liiku ykkösalueella. Käy kerran kahdesti viikkoon kuntosalilla. Venyttele, huolla kehoa. Silloin ei olo ole kamala. Suorituskyvyn parantaminen vaatii kovaa harjoittelua, mutta maltilla. Pitää muistaa palautua.
Pienin askelin pääsee pidemmälle ja matkasta voi silloin myös nauttia!
Hyvä kirjoitus! Miten sitä automaattisesti ajatteleekin, että pitää tehdä paljon ja täysillä niin tulee tuloksia. Ei se määrä vaan laatu..? Itse ainakin sorrun siihen, että jos tuloksia ei näy "viikossa" niin peli on menetetty. Sitten iskee masennus, että ei tästä tule mitään ja homma saattaa jäädä siihen. Pitäisi kai vain muistaa, että hitaasti hyvä tulee. Ei pohjalta voi heti päästä huipulle. Huomista balladi-tuntia odotellessa. :)
VastaaPoistaKylläpäs kolahti tämä teksti! Myönnän olevani yksi heistä, joille lepopäivän pitäminen on hyvin hankalaa. Vaikka sitä ei joka päivä täysillä vetäisikään salitreeniä, kävisi cyclingissä tai juoksisi hiki hatussa 45 min, niin silti tulee yllättävän usein suunniteltuna lepopäivänä lähdettyä sille "edes pienelle" lenkille. :/
VastaaPoistaEi muuta kun opettelemaan tuo lepäämisen jalo taito, balladi-tunnista en tosin luovu! :D
Sehän on miltein jo liputuksen arvoinen juhlapäivä. :D Huomiseen siis! :) Vi ses! :)
Pohtimisen arvoisia asioita!
VastaaPoistaLepopäiviä on hyvä pitää pari viikossa, mutta onneksi se ei tarkoita sitä, että pitäisi pelkästään sohvalla maata :)
Lepopäivänä voi käydä pitkälläkin kävelylenkillä ja kunhan pitää sykemittarin kädessä näkee kätevästi sykkeiden varmasti pysyvän siellä ykkösalueella (60-70% maksimista). Sielläkin mieluiten alarajoilla. Lepopäivänä voi myös joogata rauhallisesti tai venytellä hyvät pitkät venytykset.
Sitten jaksaa taas paremmin saavuttaa tuloksia!
Hehe, ei siis tarvitse jatkossakaan nippusiteillä itseään sohvaan kiinnittää. :).
VastaaPoistaOmaa kehoaan kuunnellen siis etiäppäin, mielessä pitäen kuitenkin; maltti on valttia! :)