perjantai 30. elokuuta 2013

Itsesäälimättömyyden huipentuma

Rouva Kuulanen raahautui hotellihuoneeseen ja kaatui sängylle. Pieni koomahetki – tästä ei hetkeen noustaisi.

Rouva Kuulanen oli aamukuudesta asti ollut liikenteessä. Puhunut miltei taukoamatta. Taksikuskeille, lentokentän virkailijoille. Kanssamatkustajille. Hän oli pystyttänyt koulutustilaan pöydät, jakanut kirjat ja vihkot ja tetrat ja patukat. Opetellut talon tavoille- mikä avain kävi mihinkin oveen, miten toimi äänentoisto, mistä varastosta löytyi mitäkin. Opastanut opiskelijoita ylös ja alas ja pukuhuoneeseen ja keittiöön.

Rouva Kuulanen oli puhunut. Miltei kahdeksan tuntia hyvästä kunnosta. Siitä riitti asiaa. Ohjannut harjoituksia, hyppyyttänyt opiskelijoita. Illan lopuksi vetänyt miltei tunnin lihaskuntoharjoituksen opiskelijoiden kanssa gymstickeillä.

Puoli yhdeksältä illalla Rouva Kuulanen oli kävellyt maratonilta tuntuvan matkan hotellille kahden satatuhatta kiloa painavan kassin kanssa. Kuunnellut ehdotuksia hotellin hississä ja löytänyt omaan huoneeseensa yksin.

Rouva Kuulanen istui sängyllä ja pyyhki nenäänsä hihansuuhun, ehkä jopa vähän niiskaisi. Kukaan ei hieronut hänen pohkeitaan, ei pukenut villasukkia jalkaan, ei syöttänyt rypäleitä, ei peitellyt sänkyyn, ei laulanut tuutulauluja. Yksin, ihan yksin.

Rouva Kuulanen huokaisi syvään. 

Onneksi hän oli tällainen reipas ihminen. Joku toinen saattaisi jopa sortua säälimään itseään.



Jatkossa Rouva Kuulanen arvostaisi omaa sihteeriä, omaa hierojaa, omaa tarjoilijaa, omaa autokuskia, omaa yksityiskonetta, omaa puutarhuria ja omaa hotellia. Mieluiten ketjua. Mieluiten aina ihan koulutuspaikan vierestä ja mieluiten porealtaalla. 

Ei muuta - Rouva Kuulanen on hyvin vaatimaton ja vähään tyytyväinen ihminen.

torstai 29. elokuuta 2013

Sielunveljiä –ja sistah’

Rakkaudesta se hevonenkin potkii – tämän sanonnan Rouva Kuulanen oppi ja sisäisti isältään jo varhaislapsuudessa. Hänen perheessään rakkautta oli aina ilmaistu verbaalisella pilkalla. Mitä enemmän vinoiltiin, sitä enemmän tykättiin. Vailla poikkeuksia.

Rouva Kuulanen ei siis voinut sille mitään. Oli suorastaan syyntakeeton. Sanat vain pulpahtelivat hänen suustaan yhdessä hillittömän naurun käkätyksen kanssa. Hän ei  ikinä ennen elämässään ollut NAURANUT niin paljon kuin ToimistoPoikien ja Pikkumyyn kanssa töissä ollessaan.

Ikinä elämässään hän ei ollut vinoillut eikä hänelle oltu vinoiltu niin paljon kuin töissä ollessaan. Ikinä elämässään hän ei ollut pitänyt kaikista työkavereistaan näin ehdottoman tolkuttomasti. Rouva Kuulanen oli suorastaan rakastunut. Päivästä toiseen hän näki vain vaaleanpunaisia sydämiä suun iskiessä ruoskan iskuja ja sivaltaessa salamoita.

Pikku-Tapani ja Pikku-Tapanin repeilevät paidan napit. Kuinka tämä hiissasi ympäri toimistoa kilometrin pituisissa tonttumiehen kengissään. Näytti ihan haudankaivajalta lukuisissa pikku villatakeissaan ja piti tuntikausia kestäviä saarnoja puhujanpöntöstään.

Mahti-Mika hautautui kirjekuoriensa ja tietokoneenruutujensa taakse. Laski kuinka monta kiloa rautaa minuutin aikana minkäkin treenin aikana (kyllä – treenien hän väitti jo alkaneen, todistajia tälle ei ollut vielä ilmaantunut ..) liikkui ja hullun kiilto silmissä vertaili taulukoita ja exeleitä toisiinsa. Piti kirjaa lukemistaan kirjoista ja laati niistäkin taulukoita. Exeleistä löytyi todennäköisesti sivumäärä kaikille Mikasen elämän aikana luetuille kirjoille. Rouva Kuulasen oma pieni insinööri.

Myssy ”The Myskihärkä” Mustonen, tunnettu myös nimellä Jorma ”the salimanager” Mustonen tai ihan vain MyssyJanne. Väitti että Rouva Kuulasella on lepsu takapuoli, samaan hengenvetoon esitteli puhuvaa vatsaansa. Myssyn tietokonepöytä oli niin ylhäällä että Myssy pääsi kävelemään sen alitse – harvoin tätä sen ääressä nähtiinkään. Yleensä tämä käveli vaalenapunaiset crocsit vilkkuen pitkin toimiston seiniä.

Karva-Mikko makasi fatboyhin hautautuneena ja suki partaansa. Hänellä oli aina jokin juttu kesken ja väitti olevansa ”Vain yksi tytöistä”. Sisartensa kasvattamana tällä oli yllättävän suuri toleranssi kahdeksan kuulan jonglöörauksille ja mielikuville booty-ass –housuista, topatuista push-upeista, korseteista ja tukisukkahousuista. Jonain päivänä Rouva Kuulanen vielä murtaisi Karva-Mikon coolin ulkokuoren. Siitä oli pakko löytyä särö jostain ….

KaunispoikaAripoika kulki kamera käsissään ja näytti kreikkalaiselta seilorilta. Viljeli kaksimielisyyksiä eikä juonut kahvia ellei se ollut kaksi minuuttia sitten keitettyä.

Ja sitten vielä PikkuMyy. Rouva Kuulasen elämän naisrakkaus heti Makkaran jälkeen. PikkuMyyn näennäisen tyynen ja harkitun ulkokuoren alla piili pahin pilkkakirves jonka Rouva Kuulanen oli kuunaan tuntenut. PikkuMyy oli toimiston pieni ja viekas sielu.

Oliko siis ihme, että Rouva Kuulanen oli rakastunut <3



Tämä tanssiklippi on omistettu Karva-Mikolle, joka ei tiennyt että John Travolta osasi tanssia ennen Pulp Fictionia. Pus!



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Lumoutuneisuutta

Rouva Kuulanen istui koko päivän. Tämä ei ollut Rouva Kuulaselle helppoa. Istui ja kuunteli. Katsoi ja kuunteli. Ihasteli. Kävi välillä syömässä. Pieniä nyansseja, suun liikkeitä. Tarkkaili käsiä, äänen painoja. Miten ääni kohosi aaltoina. Välillä hiljeni, hetken kuluttua kohosi huutoon.

Mitä enemmän Rouva Kuulanen näki erilaisia esityksiä. Koki erilaisia puhujia. Mitä enemmän hän itse joutui alttarille. Ymmärsi pelkonsa kautta miten se voitetaan. Sitä enemmän hän osasi arvostaa ihmisiä, jotka pistivät itsensä likoon. Niitä, jotka uskalsivat esiintyä omina persooninaan.

Rouva Kuulanen arvosti karismaa. Se oli sellaista, mitä ei kaupasta saanut ostettua. Ei tilattua, ei välttämättä edes harjoiteltua. Sitä joko oli. Tai sitten ei. Se oli sisäsyntyistä taitoa ottaa tilanne haltuun. Saada ihmiset istumaan suut auki ja tuijottamaan. Lumoutumaan.

Toisen karismaa ei voinut kopioida. Oli oltava oma. Niin pitkään, kuin yritti vain matkia muita, epäonnistui lohduttomasti. Toiselta saattoi napata muutaman omenan omaan käyttöönsä. Sanonnan, taulukon, esimerkin. Sen ympärille oli luotava kokonaan oma universuminsa.

Oli uskallettava olla oma itsensä. Oli se sitten mitä tahansa. Mitä enemmän uskoi itseensä, sitä paremmin tuli maaliviivoilla onnistumaan. Itsensä epäilijä tuli aina epäonnistumaan. Uudelleen ja uudelleen. Vankimmalla itsetunnolla saavutettiin vankimmat tulokset.

Piti tietää, mitä tahtoi ja mitä arvosti ja elää elämäänsä sen mukaan. Eikä se välttämättä ollut helppoa.

Katse. Ruumiin kieli. Energia. Läsnäolo.

Siinäpä se.

Kaksi korvaa, yksi suu. Siinä suhteessa. Ihan kaikessa.


Musiikki on aina ollut Rouva Kuulasen elämän merkittävimpiä tekijöitä. Bruce Springsteen on hänen mielestään yksi maailman karismaattisimpia ihmisiä.

Musiikki ei voi olla vain musiikkia. Siinä on oltava sanomaa. Tunteita. Taitoa ilmaista kaikki mitä halutaan sanoa vain muutamassa minuutissa. 

tiistai 27. elokuuta 2013

Hauista ja habaa – lopulta siinä silmä lepää

Se, mikä KaunispoikaAripojasta piti ymmärtää, oli, että tämä oli esteetikko. Hän rakasti lihaksia. Erityisesti Rouva Kuulasen lihaksia.

Oli hyvin tavallista, että toimistolla kaikki vertailivat omia lihaksiaan toisiin. Pullisteltiin ja öykkäröitiin, kehuttiin ja kerskailtiin.

Pikku-Tapani ei uskaltanut treenata, koska napit kauluspaidasta räjähtäisivät irti. Myssy-Janne treenasi kuin myskihärkä – hänellä oli isot rintapalat ja vahva vatsa ja varvas paketissa. Mahti-Mika mahtaili aloittavansa treenit – aina heti ensi viikolla. Sitä viikkoa odotellessa.

Karva-Mikolla oli seuraavan päivän agendassa aina niin paljon jotain,  ettei tänään vain kyennyt salille. PikkuMyy oli liimaantunut tuoliinsa kiinni, irti tätä ei saanut siitä kuin tärpätillä.

KaunispoikaAripoika klenkkasi hajonneen polvensa kanssa ympäriinsä. Yleensä Rouva Kuulasen ympärillä. ”Pysähdy! Pidä toi! Eieieieiei ota takaisin!! Kallista vähän vasemmalle. Nyt oikealle. Pumppaa nyt vähän sitä hauista, että oikein NÄKYYY! Ai että mä rrrrakastan naisia joilla on lihaksia..” Klik klik klik kamera räpsyi.

Rouva Kuulanen kansoitti ja täytti lihaksineen keskuksen salia yksin. Treenasi ja pumppasi ja ähisi. Ei siksi, koska näyttäisi hyvältä kuvissa.. Vaan siksi että olisi millä pullistella näiden nahjusten rinnalla. Se oli lihas, mikä puhutteli!

Ei sillä – ei Rouva Kuulasella toisaalta mitään sitäkään vastaan ollut, että kuvissa oli jotain mitä näyttää …



Ristikkäistaljapunnerrus toimii eristävänä liikkeenä jonkin perusliikkeen esim. penkkipunnerruksen jälkeen.


Pystypunnerruksella saadaan halutessa hartioihin lisää massaa ja volyymia. Oikeassa elämässä liike lähtee leuan/korvalehden tasolta taivasta kohti.


Ylätaljaveto eteen. Tanko kulkee kasvojen edestä solisluiden alapuolelle. Liike yläselän lihaksista, ei rintarangasta. 



Kuningasten kuningas - Eristävä hauiskääntö. Tällä sitä palaa pumpataan!


maanantai 26. elokuuta 2013

Tabataa ja pranamaa

”Tänään vedetäänkin vähän tabataa!!” Rouva Kuulanen yllätti asiakkaansa tunnin alussa. Eturivillä loksahtivat leuat auki – ”Tapattaa? Meinaatsä tapattaa meidät???”

Rouva Kuulanen ei millään meinannut saada osaa porukasta ottamaan isoja kuulia. Koskaan. Ikinä. Millään tunnilla. Ikinä.

Tänään hän päätti vetää haastetreeninä tabata-treenin. Siinä ei kuulan koolla juuri elvistelty. Viisi patteria. Kaksi liikettä per patteri, tätä vedettiin viisi kierrosta. Aikaa per liike oli 20 sekuntia. Melko tappavaa, tosiaan.

Alkuun lämmiteltiin nivelet ja lihakset yhteistyökykyisiksi. Pyöritettiin ja vatkutettiin ja sheikattiin.

Seuraavalla mentiin:

1.     Etuheilautus 20 s + polvennostojuoksu 20 s  x 5 kierrosta
2.    Askelkyykky taakse & pystypunnerrus 20 s + kyykkyhyppy 20 s  x 5 kierrosta
3.    Kulmasoutu kahdella kuulalla 20 s + luisteluhyppy 20 s  x 5 kierrosta
4.    Punnerrus 20 s + haara-perushyppy (lankulla) 20 s  x 5 kierrosta
5.    Pään yli veto & rutistus 20 s + saksihyppy 20 s  x 5 kierrosta

Liikkeille oli helpotusversioita ja patterien välissä pidettiin lyhyet juomatauot. Saa kokeilla! (tekniikat ensin kuntoon, tähän kysy neuvoa).


Rouva Kuulanen ei ollut varma, kenen jalat sheikkasivat pahiten tunnilta poistuessa. 

Onneksi sisäpyöräilyyn hän sai jalat kiinni polkimiin – ei ollut kuin yksi suunta ja se oli eteenpäin!


Jos kuulatreeni kuulosti liian tappavalta, nyt on hyvät tsäänssit käydä kokeilemassa joogaa Uudessa pop up jooga - ja hyvinvointikeskuksessa Kluuvissa. Keskus toimii "Maksa mitä haluat" -periaatteella ja taustalla on taatusti asiansa osaavia opettajia. Pranama!


Rouva Kuulanen aikoo käydä - kunhan tästä taas taipuu .. :)

Lauttasaari Beach

”Var är mamma? Var är mamma? Kan du se henne?” Harmaantuva killivatsainen mies harmaissa alushousuissa talutti muutaman vuoden ikäistä pikkutyttöä kiipeilytelineiden katveessa. ”Var är mamma?”

Mies haarukoi katseellaan joukkoa, katse pysähtyi hetkeksi Rouva Kuulaseen. Rouva Kuulanen YRITTI olla kiinnittämättä huomiota, ei ihan täysin onnistunut. Miehellä oli alushousut jalassa. Harmaat meleeratut bokserit.

Mies käänsi selkänsä ja tähysi kiipeilytelineitä kohti. Jatkoi mamman etsimistä, kuin huomaamattaan peruutti kohti Rouva Kuulasta. ”Var är mamma? Var?” Pikkutyttö roikkui isänsä kädessä, näytti pieneltä vaaleahiuksiselta keijulta vaaleanpunaisessa uimapuvussaan.




Mies harmaissa boksereissaan pysähtyi aivan Rouva Kuulasen eteen. ”Var är mamma?” Nyt Rouva Kuulanenkin alkoi jo etsiä mammaa väkijoukosta. Aurinkoinen loppukesän päivä oli saanut runsaasti lapsiperheitä liikkeelle. Suurimmalla osalla oli kuitenkin vaatteet päällään.

”Kan du se henne? Var är mamma? Är det mamma? Känner du henne?” Rouva Kuulanen siirtyi vaivihkaa muutaman metrin kauemmas. Mamma oli oletettavasti jo kaukana, toivon mukaan noutamassa miehensä vaatteita.

Mies jatkoi peruuttamistaan, pikkutyttö juoksi jonnekin. ”Var är mamma?” Mies pysähtyi Rouva Kuulasen eteen. Kallisti keskivartaloaan taakse. Harvoin näki tuollaista liikerataa, mieshän pääsi melkein 90 asteen kulmaan lantiostaan taaksepäin. Takaraivo läheni Rouva Kuulasen olkapäätä. ”Var är mamma?”

Tässä vaiheessa Rouva Kuulanen katsoi parhaaksi itse siirtyä takavasemmalle. Ranta kutsui ja hiekka oli lämmintä. Rouva Kuulanen toivoi pikkutytön löytävän äitinsä. Miehen löytävän vaatteensa. Auringon paistavan vielä pitkään.



Lauttasaari Beach on mielenkiintoinen miljöö. Rouva Kuulasen mielestä erittäin kaupunkilainen ranta. Ihmiset tulevat kahvilaan istuskelemaan. Lapsiperheet leikkimään isoissa kiipeilytelineissä joita on pitkin rantaa. Toiset pelaamaan beachvolleyta ja heittelemään frisbeetä. Toiset vain istuskelemaan rannalle. 

Uimaranta on pitkään matalaa ja vedestä löytyy paljon kaikkea lapsia kiinnostavia luonnonmateriaaleja. Suuri osa ihmisistä puhuu ruotsia. Naisilla on mekot yllään, miehillä pikeepaita ja punaiset mokkasiinit. Rannalle kävellään koska asutaan aivan vieressä. 

Toisilla leikkipuisto sijaitsee asvalttihelvetin keskellä, toisille merenranta on arkipäivää. Ihmisten olemuksesta näkee elintason, mihin on totuttu. Joukkoon mahtuu ekstroverttejä, introverttejä, suomenruotsalaisia, pörröpäitä ja muutamat harmaat alushousut. 

Rouva Kuulasen mielestä tämä on sangen hurmaavaa. 




torstai 22. elokuuta 2013

Sirkusakrobatiaa ja parkouria

Rouva Kuulanen seisoi volttimontun laidalla ja keskittyi. Tai yritti keskittyä. Pelotti, jännitti ja hirvitti ja ehkä vähän oksetti.

Ranteisiin särki. Nilkkoja särki. Olkapää oli ottanut jostain osumaa ja sormien nivelet sojottivat joka suuntaan. Tämä oli vaan niin mahtavaa.

Mahti-Mika istui montun laidalla kamera käsissään ja odotti. Koko muu jengi tuijotti Rouva Kuulasta, odotti. Kaksi tyttöä Rouva Kuulasen edessä valoivat rohkeuden sanoja  ”Pystyt siihen, anna mennä ..”

”Keskityt vain hyppäämään ylös.” Sirkusprinsessa oli sanonut. Ylös. Ylös. Ylösylösylös ja sitten taakse.

Rouva Kuulanen nosti kätensä vartalon eteen. Kädet hakivat sivuilta vauhtia ja Rouva Kuulanen tunsi hyppäävänsä. SE hetki ilmassa. Pieni ja pyörryttävä. Ennen tömähdystä superlonkasaan montun pohjalla. Se hetki.

Siinä oli kaikki.





Rouva Kuulanen sai tilaisuuden päästä täyttämään monivuotista unelmaansa sirkusakrobatian kokeilemisesta. Nuorena lopetettu telinevoimisteluharrastus on kalvanut sisintä kaikki nämä vuodet, liekki on pysynyt elossa. Reilu vuosi sitten Rouva Kuulasella oli välilevyn pullistumaa kahdessa eri nikamavälissä niskarangassa ja hetken hän kuvitteli unelmansa olevan kuollut ja kuopattu.

Prhhna - periksi ei anneta! Sisu se on mikä puhuu!!


Mahti-Mikasen ja Rouva Kuulasen taidonnäytteitä pariakrobatia harjoitteista. Valtava köntti tuo Mikanen, Rouva Kuulanen meinasi ihan läkähtyä.


Mitä Sirkusprinsessa ja Herttua edellä ..


.. Sitä Rouva Kuulanen ja Mikanen perässä.
- Tuolla se jossain on!! Tässä vaiheessa kuvaa ottaessa ei uskaltanut miettiä, että mitä jos putoaa..


Parkour-rata pisti puuskuttamaan. Hyppyjä, kierähdyksiä, ylityksiä. Sillä se lähtee millä on tullutkin!


Välillä tuli pientä osumaa.


Lopussa oli aika rentoa jengiä.

Tämä oli yksi Rouva Kuulasen elämän parhaista illoista!! Automatkalla Lahdesta kotiin Rouva Kuulanen ei pystynyt edes puhumaan. Hän leijui taivaassa.

Sirkusprinsessan ja Herttua taidonnäytteistä pääsee alkuun täältä. Sirkusprinsessaan Rouva Kuulanen tutustui Pt-koulutuksessa aikoinaan. Miten hienoa että jälleen tavattiin!



tiistai 20. elokuuta 2013

Joogamiehen joustavat kyljet

”Multa tais mennä kylki..” Joogamies jysähti tuolille Rouva Kuulasta vastapäätä. ”Vino vatsalihas tai varmaan kylkiluu poikki.”

Rouva Kuulanen vilkaisi Joogamiehen rintamusta epäluuloisena. Puolittain odotti näkevänsä kylkiluun tököttämässä pystyssä lihankappaleiden seasta. Puolittain pettyi kun ei sellaista näkynyt. Hmpf, ensin sitä luuli että jotain jännittävää tapahtuisi ja sitten ei tapahtunutkaan. Se oli miesten kanssa tällaista.

”No pystytkö hengittämään? Pistääkö?”




Joogamies taivutteli järkälemäistä runkoaan puolelta toiselle ja irvisti surkeana. ”Muhun sattuu .. Mut ei se hengittäessä satu. Varmaan lihaksessa. Innostuin combatissa eilen vähän liikaa. Pistää tänne kylkeen.. Muhun niin SATTUUUUU .. ”

Loppupäivän Rouva Kuulanen joutui hidastelemaan Joogamiehen tahtiin. Hissillä piti mennä joka paikkaan. Joogamies ei kyennyt kantamaan tarjotintaan, ei juomaan kahvia. Käytävillä Joogamies raahautui eteenpäin toinen jalka edellä, toinen perässä laahaten. Kädet kyljellä, kasvot tuskaisessa irvistyksessä. Nojaili seiniin ja huohotti.

Rouva Kuulanen otti Joogamiehen asiakkaat hoitaakseen - opasti kuulaliikkeet ja näytti vatsalihastekniikat. Joogamies istui nurkassa hiki helminä otsalla ja huohotti. Teki kuolemaa, oli maailman murjoma.

Illalla puhelin piippasi – ”Ne oli ne kylkivälilihakset mitä veikkasit. Kevyesti revähtäneet. Muutama päivä saikkua ja särkylääkettä ja olo on entistä ehompi.”

Miehet <3



Kinesioteipistä voi saada vähän apua kolottavaan tuskaan joka jäytää luita, niveliä ja sielua.



Tulevaisuudessa Joogamiestä voisi käyttää ainakin ovistopparina tai kenties puutarhatonttuna.. 



maanantai 19. elokuuta 2013

Ohjaamistaitoja

Syyskauden jälleen startatessa Rouva Kuulasen rooli ohjaajana korostui jokaisena maanantai-iltana. Iltana, jona hän seisoi monen ihmisen edessä. Ryhmäliikunnan asiantuntijana. Opasti liikkeissä, tsemppasi ja kannusti. Karjui, kuiskasi ja johdatti.

Rouva Kuulanen otti ohjaajan roolin sillä hetkellä, kun hän kurvasi pyörällään Kuntokeskuksen eteen. Siinä hän jo saattoi vaihtaa muutaman sanan tunneille tulevien asiakkaiden kanssa. Vaikka he eivät hänen Omiaan olisi olleetkaan. Katsoi silmiin ja hymyili. Piti ovea auki, jutteli mukavia.

Salin poikki kulkiessaan Rouva Kuulanen tervehti monia. Kaikkia joista näki että sitä halusivat. Tulla tunnistetuiksi. Tulla nähdyiksi.

Hän saattoi käydä laittamassa musiikin soimaan sisäpyöräilysaliin jo kuulatunnin ajaksi – näin kaikki pyöräilemään tulevat saivat fiilistä. Hän jätti sen verran valoa että salissa näki. Musiikin sellaiselle volyymille että kuuli.

Jumppasalissa hän laittoi stereot kohdilleen. Haki kuulan, laittoi maton. Asiakkaat hän otti vastaan ovella. Tervehti, hymyili. Piti huolta että oli vartalo asiakkaisiin päin kääntyneenä ja näki jokaisen sisääntulijan.




Tunnilla hänen haukankatseensa ei jättänyt mitään huomioimatta. Heti alkulämmittelyn aikana hän huomasi, missä kukin tulisi tarvitsemaan apua. Hän näki lihaskireydet, kehonhallinnan haasteet. Hän tiesi, kuka tarvitsisi vaihtoehtoisia liikkeitä ja oli miettinyt ne valmiiksi.

Rouva Kuulanen ohjasi. Rouva Kuulanen korjasi. Rouva Kuulanen kävi kädestä pitäen vääntämässä, kääntämässä, asettamassa ja neuvomassa. Pieniä juttuja, muutamalla sanalla. Kielikuvia, metaforia. Hassuja sanoja ja paljon huumoria.

Perävalot ja stringin narut ja rinnat ja pyllyt ja ankanpyrstöt. Ei sen tarvinnut olla kuolemanvakavaa. Kunhan se sai ihmiset ajattelemaan. Missä piti tuntua, mikä teki töitä. 
Roikkuiko pää, oliko selkä suorana. Tuliko voima jaloista ja pysyikö kyynärnivel pehmeänä.

Ihmiset oli otettava vastaan ihmisinä. Arvokkaina, ihanina yksilöinä, joilla jokaisella oli into liikkua.

Kehonkieli. Katsekontakti. Kehuminen. Motivointi ja Positiivinen korjaaminen.

Tunnin jälkeen tummahiuksinen tyttö tuli englanniksi kiittämään Rouva Kuulasta. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun hänen tekniikkaansa oli henkilökohtaisesti tunnilla käyty korjaamassa. Hän tulisi ensi viikolla uudestaan. 





perjantai 16. elokuuta 2013

Itseironiasta

Se, mikä Rouva Kuulasesta piti ymmärtää, oli, että hän eli itseironiasta. Sarkasmi oli hänen leipälajinsa.

Rouva Kuulanen tykkäsi pullistella, rehennellä, kehua itseään ja retostella. Hän hioi sanansa säilää joka päivä kaikkien niiden kanssa, joiden tiesi olevan iskunkestäviä.

Tähän Rouva Kuulanen oli saanut koulutuksen. Hänen Isänsä oli aivan samanlainen, PikkuveliPikkupoika hiihti perässä nyrkit sanoihin sekoittuneina. Kaikki kolme huusivat kilpaa yhteen ääneen ja koettivat päihittää toisiaan nokkeluudessa.

Se, mikä Rouva Kuulasesta piti ymmärtää, oli, ettei hän ollut täynnä itseään. Hän seurasi sivusta huvittuneena omaa hauistaan, joka tuntui elävän aivan omaa elämäänsä. ”Katsokaa tätä”, Rouva Kuulasen teki mieli nauraa ääneen. ”Tämä on ihana, tuleeko tämä minusta?”

Rouva Kuulanen oli elänyt hieman omalaatuisen elämän. Hän oli tehnyt valintoja, jotka olivat saaneet ihmiset kummastelemaan, tuomitsemaan, supattamaan ja ihmettelemään. Kauhusta kankeana hän oli ajoittain jatkanut matkaansa. Ei pysähtynyt, vaikka pelotti.

Se, mikä Rouva Kuulasesta piti ymmärtää, oli, että hän ymmärsi. Hän ymmärsi kateuden hiljaisuuden takana. Hän ymmärsi, kuinka helppoa oli olla hiljaa sen sijaan että astuisi valokeilaan ja huutaisi. Hän ymmärsi sen, että pelotti. Tiettyjen asioiden hyväksyminen oli vaikeampaa, mutta Rouva Kuulanen oli oppinut. Eikä se ollut häneltä pois.

Rouva Kuulasen aseina olivat hänen lihaksensa. Hänen tuulessa värisevät, rumpuina kumisevat lihaksensa. Niillä hän taisteli kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.


Rouva Kuulanen osasi nauraa itselleen. Sitä hän harjoitteli joka päivä. 



Jos puhelin piippaa, saattaa siellä olla kuva Rouva Kuulasesta pullistelemassa ja kehumassa itseään. Tähän ei ole muuta lääkettä kuin muistaa kehua Rouva Kuulasta - kuinka tämä on hurmaava ja kaunis ja ihana ja isolihaksisen reipas komistus. 

torstai 15. elokuuta 2013

Pyllyrasvaa ja pölypalloja

KÖÖHHKÖHKÖHKÖHHÖH … Rouva Kuulanen yski keuhkojaan pihalle. Nenässä valui jotain itsepäistä ja päätä olisi voinut käyttää moukarina.

Rouva Kuulanen onnitteli itseään. Tunnollinen työntekijä sairasti jälleen kerran vapaapäivänä. Viikonlopun koulutuksessa muutama opiskelija oli ollut kipeänä, Rouva Kuulanen tiesi sen jo silloin. Hän olisi seuraavana jonossa. Alkuviikon ohjaustunnit ja märissä farkuissa vietetty sadepäivä eivät varmaankaan olleet auttaneet asiaa.

Nyt Rouva Kuulasella oli ongelma. Hän siemaisi kahvikupistaan höyryävää mustaa kahvia ja mietti. Lapset hän oli vienyt päiväkotiin – älyllinen ja sosiaalinen kehitys äidin flegmaattiseen apaattisuuteen verrattuna tuntui loistavalta vaihtoehdolta. Lapsilta hän ei käytännön syistä ollut asiaa tiedustellut.

Herra E oli edellisenä iltana jossain Rouva Kuulasen aivastelujen ja yskimisen lomassa ilmoittanut, että häneltä menisi jälleen biisi Syksyn säveleen. Kappaleen esittäjä tulisi perjantaina heille treenaamaan.

Kotiin. Tänne. Treenaamaan. 



Rouva Kuulanen joutui siirtämään päivän treenit toiseen päivään ja taipua chillailemaan. 

Paine Rouva Kuulasen silmien takana nousi muutaman asteen.
Rouva Kuulanen katseli ympärilleen. Valkoisia myttyisiä paperitollukoita kulki vanoina pitkin lattioita. Ne muodostivat polkuja kylpyhuoneesta olohuoneeseen. Olohuoneesta keittiöön.  Alakerrasta yläkertaan ja takaisin. Lasten dvd-levyjä pitkin pöytiä. Mehumukeja pöydillä. Leivänmuruja pöytien alla.

Verhot olivat vinossa, lakanat pitäisi vaihtaa. Puolimärkää pyykkiä roikkui joka paikassa. Kahvakuulia nurkissa. Treenikasseja, lenkkitossuja, juomapullo ja kasa tunnistamattomia cd-levyjä.


Rouva Kuulanen huokaisi ja veti villasukat jalkaansa. Normaalille naiselle tämä saattaisi olla ongelma. Sellainen ongelma, jota pitäisi selvittää heti aamukuudelta. Sellaiselle naiselle, joka piti siivoamisesta. Sellaiselle naiselle, joka silittäisi kaikki perheen pyykit alushousuista lähtien. Jolla olisi kesäverhot ja jouluverhot ja pöytäliinat ja laukkukoukut, tuoreita kukkia maljakossa ja aina korkokengät jalassa.

Rouva Kuulanen sen sijaan odottaisi että Herra E saapuisi kulmille ja pistäisi tämän töihin. Itse hän aikoi lukea kirjaa ja syödä paljon kaikkea mahdollista.

Eihän sitä koskaan tietäisi, jos vaikka kaikella sillä pyllyn päälle kertyneellä rasvalla vaihtaisi uraa ja alkaisi pikajuoksijaksi.



Rouva Kuulanen on jäänyt aivan koukkuut Stephanie Plum -sarjaan. Välillä täytyy tuulettaa päätään rikoksilla, huumorilla ja sokerilla elävän palkkionmetsästäjän miessotkuilla. 



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Sisäisen tyyneyden säteitä

 ”Tota sätkimistä kun katselee, ei mitkään rentoutusjutut ensimmäisenä tule mieleen.” Pikku-Tapani hihitti pöydän toisella puolella.

”Siis ANTEEKSI NYT VAAN,” Rouva Kuulanen aloitti arvokkaasti. ”MINUN rentoutus- ja kehonhallintatuntini on ollut kuntokeskuksen suosituimpia KOKO viime talven. Minä OSAAN olla rauhallinen”

Karva-Mikko päästi röhönaurun Rouva Kuulasen toisella puolella. Rouva Kuulanen käänsi päätään ja naulitsi katseensa Karva-Mikon sivuprofiiliin. Tämä nieli naurunsa ja tuijotti lepääviin käsiinsä. ”Krhmm .. joo ..tää nauru ei varmaan tässä kauheasti auttanut asiaa ..”

Shamaani-Joren ääni kaikui puhelimesta. Etäyhteys Toijalaan pelasi viikkopalaverissa yllättävän hyvin. Jokainen kumartui vuorollaan huutamaan Pikku-Tapanin puhelimen avointa linjaa kohden. Mikrofonin ollessa iso pyöreä möykky pöydän keskellä.

”Siis voitko Shamaani jotenkin nyt puolustaa minua tässä!?” Rouva Kuulanen kiljui. ”MINÄ OSAAN PYSYÄ PAIKOILLANI JA OLLA RAUHALLINEN!!!” Kaikki kolme haukkuivat nauruaan kuin hyeenat yhteen ääneen.

”Kyllähän sää osaat, mää ainakin uskon, ” sai Shamaani viimein sanottua.
”KIITOS – Mie haluan PAREMPIA työkavereita, te olette ihan kauheita.”
”Meitsi kyllä ainakin haluaisi nähdä sen rentoutustunnin, mitä sä pidät.” Pikku-Tapani virnuili kulmiensa alta. ”Ethän sä osaa pysyä hetkeäkään paikoillasi.”

”Sinä olet kohta hyvin hyvin rauhallinen, kunhan minä pääsen alkuun.” Rouva Kuulanen mutisi.

Oliko siinä muka jotain erikoista, että piti nousta hakemaan kahvia? Kahvin jälkeen vettä? Tai että jos tuli kylmä, niin kai sitä sai pukea pitkähihaisen päälleen. Puhelin oli hyvä pitää äänettömällä viikkopalaverissa – Ei ollut kiva jos se alkoi soida kesken kaiken. Selkä ei tykännyt istumisesta, asentoa oli terveellistä vaihtaa silloin tällöin. Energiaa kului kun pysyi liikkeessä.

Pikku-Tapanin huvittuneelle ilmeelle Rouva Kuulanen käänsi selkänsä ja nousi hakemaan toista kupillista kahvia.

Oli hetkiä ja oli hetkiä. Niistä oli vain valittava sopiva.

Loppupäivän pojat viettivät solmussa seinällä Rouva Kuulasen meditoidessa sisäisen tyyneytensä säteissä.



Kaikelle on aikansa ja paikkansa tässä maailmassa. 

maanantai 5. elokuuta 2013

Valoa kohti

Taivas aukeni. Ilma oli musta, pilvet vyöryivät sivuilta kohti taivaankantta valtavan hyönteispilven lailla.

Rouva Kuulanen kiskoi huppua silmilleen ja taisteli pysyäkseen pyöränsä selässä. Monsuuni piiskasi hänen selkäänsä. Pisarat tunkivat piikkejään silmiin ja suuhun - yrittivät suistaa häntä raiteiltaan.

Ilma oli hautova. Sadetakin alla lämpötila nousi tasaisesti kohti sataa. Iholla kihisi, oli kuin tuhannet torakat olisivat kiipeilleet pitkin vatsaa ja käsivarsia.

Maasta kohosi niljaisia kiviä, mannerlaatat tärisivät kohdatessaan. Puiden juuret kasvoivat ja vahvistuivat silmissä. Rouva Kuulanen yritti väistellä niitä, tarttuvia lonkeroita jotka työntyivät mutaisesta maasta pyörän uljasta runkoa kohti.

Tornadon lailla riehuva tuuli heitti paksuja puunrunkoja hänen tielleen. Verissä päin Rouva Kuulanen heitteli niitä tieltään. Vasemmalle, oikealle. Vasemmalle, oikealle. Oksat raapivat hänen ihoaan. Veri valui pitkin hänen käsivarsiaan, tahrasi kynnenaluset ja juovitti posket.

Rockyn taustamusiikki soi ilmojen halki sateen seassa Rouva Kuulasta kohti taivaita ravistavilla desibeleillä. Rouva Kuulanen juoksi viimeisiä rappusia ylös polkupyörä harteillaan ja teki perille päästyään muutaman hauiskäännön ennen kuin pulttasi pyöränsä kaiteeseen kiinni.

Rouva Kuulanen riuhtaisi oven auki. Iso kasa höyryävää lihaa musta huppu silmillä ja rystyset verillä. Hengitys poukkoili rinnassa, sai reisilihakset värisemään repeytyneiden trikoiden alla.

Rouva Kuulanen kaatui matolle ja raahautui viimeisillä voimillaan tiskille.

”Saisinko ohjaajakansion..?” Hän mutisi lohkeilleiden huuliensa lomasta.

”Tulin tässä lomilta.”



Silloin kun on mentävä, on mentävä. Eikä silloin kysellä eikä kyseenalaisteta.
Rouva Kuulanen on uutta virtaa täynnä - ja onneksi on kesääkin vielä jäljellä .. Sitä eivät pienet kesäsateet hetkauta :)

perjantai 2. elokuuta 2013

Vinyasa Yoga Flow - opetuksessa

Rouva Kuulanen istui risti-istunnassa. Huone oli pimeä. Vain kolme kynttilää valaisi lavan reunalla.

Ranteisiin särki. Sisäreidet olivat tulessa. Lavat lentoon lähdössä.

”Kuollutta lihaa on vaikea nostaa”, oli Opettaja sanonut illan aikana. Vahva jalka. Jäntevä jalka. Pitkät kädet. Vartalo kiertää. Hengitys kohisi merenä korvissa. Ihan kuin simpukat lapsuudessa. Se ääni kun painoi kuorta korvaa vasten ja kuunteli. Kylkiin ja ylös selkään asti.

Rouva Kuulanen oli liekeissä. Rouva Kuulanen oli tulessa. Rauhoittunut. Rentoutunut. Taivaissa. Vielä maton sisäpiirissä. Reunojen sisäpuolella. ”Siirrä tämä rauha myöhemmin reunojen ulkopuolelle”, Opettaja sanoi.

”Aamulla nähdään.” Opettaja sanoi.


”Takuulla nähdään”, ajatteli Rouva Kuulanen.


Rouva Kuulanen & Astavakrasana

Syksyn tunneilla tehtäisiin taas paljon uusia asioita.