Rouva Kuulanen ja Epäonnistumisen Pelko

Rouva Kuulanen uskoo että jokainen sisimmässään pelkää epäonnistua. Jokainen pelkää tehdä virheitä, jokainen pelkää muiden naurua. Ivaa, pilkkaa, sormella osoittelua. Sitä että leimataan tyhmäksi. Tyhjäpääksi. Tolloksi. Raukaksi tai luuseriksi.

Rouva Kuulanen uskoo että jokaisen sisimmässä palaa sisäinen halu olla sankari. Olla osa voittotiimiä tai seistä yksin kukkulan kuninkaana. Jokainen haluaa että ne ovat omat hartiat joita taputetaan, lyödään käsiä yhteen. Kehutaan ja huudetaan: Sinä onnekas perhana, sinä sen keksit! Sinä onnistuit! Olet paras tässä. Olet paras ihan kaikessa!

Jokaisella on omat puolustusmekanisminsa. Epäonnistumista vastaan. Yksi ei uskalla sanoa, vaikka tietää että pitäisi. Toinen haukkuu ja mollaa toisia. Lyö lyttyyn ja puhuu pahaa niistä, jotka uskaltavat erottua. Kolmas kyyristyy nurkkaan ja pistää päänsä piiloon. Neljäs ei jaksa välittää, koska uskoo, ettei mikään muutu kuitenkaan. Silloin ei häntä ainakaan voida osoittaa sormella ja syyttää milloinkaan.

Rouva Kuulanen ymmärtää ensimmäistä, kolmatta ja neljättä. Se, jota hän ei aina ymmärrä, on listassa toisena. Elämä voisi olla paljon mukavampaa, ajoittain jopa helpompaa, jos jättäisi pahoja sanoja toisista sanomatta. Sen sijaan miettisi, mitä hyvää tuosta ihmisestä voisi sanoa. Kehua ja tsempata.

Ei jokainen voi joka asiassa olla oikeassa. Jokaisella kerralla. Eikä Rouva Kuulanen usko, että asioita tehdään oikealla ja väärällä tavalla. Jokaisen tavat ovat vain erilaisia. Eikä Rouva Kuulanen usko, että lopputuloksista opitaan. Jokainen oppii jotain itsestään ja toisesta tekiessään. Matkan varrella.