lauantai 11. kesäkuuta 2011

Rouva Kuulasen tankotanssi

Ilma oli hikinen. Rouva Kuulanen ja Kuulasisko sprinttasivat pitkin Pasilan katuja etsien kuumeisesti oikeaa paikkaa. Melkein myöhässä.

Viimein he kömpivät oikeasta kellarinovesta sisään. Pole4fit, tankotanssin luvattu maa. Tiimivaatteet ylle; mustat trikoot, pinkit shortsit ja musta hihaton toppi. Hiukset poninhännälle ja menoksi.

Sali oli pieni. Erivärisiä tankoja oli muutaman metrin välein kolmessa rivissä ison peilin edessä. Opettaja laittoi musiikin soimaan ja komensi oppilaansa juoksemaan ympäri salia. Ympäri, ympäri, ympäri.. Rouva Kuulasta alkoi pyörryttää. Ihan kuin Linnanmäellä. Välillä oli pakko pysähtyä tasaamaan.

Nosteltiin juostessa polvia, kantapäitä peppuun. Ristiaskelia kasvot peiliin päin ja laukkaa nilkan ojennuksilla. Rouva Kuulaselle tulivat ihan vanhat baletti-ajat mieleen. Välillä onneksi vaihdettiin suuntaa. Loppuun tehtiin vatsarutistuksia ja punnerruksia. Hiki valui noroina pitkin kasvoja ja selkää, kastelivat mennessään. Olo oli mahtava. Kroppa heräsi helteisen päivän jälkeen eloon. 

Sitten tartuttiin tankoihin. Pyörittiin tangon ympäri kävellen. Hikinen käsi lipsui liukkaalla pinnalla. Nurkasta löytyi desinfiointiainetta ja pyyhkeitä. Niillä kun pyyhkäisi tankoa, pysyi ote vähän paremmin.


Seuraava liike oli jo haasteellisempi. Yhdellä kädellä ote tangosta, kääntö tankoon päin. Toinen nilkka ylös tangon ympärille. Kahden käden ote tangosta. Siitä pyörähdys nilkat ristissä tangon ympäri. Rouva Kuulanen tunsi itsensä apinaksi. Jalat menivät missä sattui ja tanko oli tiukassa halausotteessa rintaa vasten. 

Opettaja käski Rouva Kuulasta siirtämään toisen jalan toiselle puolelle. Pitämään ilmaa tangon ja rinnan välissä. Pyyhkäisemään välillä käsiä pyyhkeeseen. Se auttoi. Muutaman epätoivoisen yrityksen jälkeen Rouva Kuulanen sai kiinni liikkeestä. Tai ainakin jo vähän sinne päin.

Rouva Kuulanen ja Kuulasisko nauroivat vuorotellen toistensa kiepahduksille. Käsiä pakotti. Kantapäät hiertyivät. Kädet hikosivat. Opettaja sanoi että se on normaalia. Se loppuisi aikanaan. Sitä sopi toivoa.

Tunnin aikana tehtiin erilaisia pyörähdyksiä etu- ja takaperin. Lopussa piti käydä riisumassa trikoot shortsien alta pois että pääsi kiipeämään tangolle. Sisäreisien nahka joutui lujille, polven sivuun tuli tangosta hiertymä. 

Mutta viimein Rouva Kuulanen pysyi itsekseen ylhäällä ilmassa. Reisien ja tangon varassa. Kädet ilmassa. Hetki oli muutaman nirhauman arvoinen. 

3 kommenttia:

  1. Blogi-hirmu vauhdissa taas.. :D
    Mä olen saanut kuulla eräältä kyseistä lajia harrastavalta kaverilta, että tankotanssin jälkeen sali & spinning on niinku "so last season"! :D Itse en ole vielä katu-uskottavuuden puutteesta huolestunut, vaan jatkanut edelleen sinnikkäästi lajien parissa.. :D olisiko jo aihetta huoleen?!?!?!? :D

    Nim. Crazy frog from ice age :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä se aika koukuttavaa touhua on, mut en taida silti muita treenimuotoja unohtaa. Pitää vaan tiivistää että ehtii ;)

    VastaaPoista
  3. Hehe.. Neiti ajalta vaan tilaukseen pari ylimääräistä tuntia vuorokauteen...
    Kuula-lusmut ne ei sitten eilenkään ilmestyneet testaamaan kuulien lennokkuutta.. :/ Armas aarinko verotti pahemman kerran.. Että syssymmällä... :o! :D

    VastaaPoista