Ulkona satoi. Satoi suhteellisen kovasti. Hyttyset etsivät sisältä turvaa. Silti ulko-ovi oli auki. Oulu oli kummallinen kaupunki. Siellä ilmakin tuoksui ilmalta.
Rouva Kuulanen joi kahvia. Kerrankin ilman villasukkia. Varpaita paleli, mutta hän kompensoi asiaa pitämällä sadetakkia yllään. Hän oli hitusen pitkästynyt.
Pojat leikkivät Herra E:n kanssa piilosta. Keksivät uusia piilopaikkoja. Istuivat vuoroin komerossa, vuoroin viltin alla pöydän takana. Herra E seisoi yleensä suihkukaapissa. Se oli ainoa paikka mihin hän mahtui. Jokainen huijasi vuorollaan laskemisessa, piiloon oli kiire.
Kuulasisko oli lähtenyt. Viikonlopun jäljiltä Rouva Kuulasen kroppa oli tehneen tuntuinen. Olisi voinut lähteä lenkille. Kaatosateeseen ei kuitenkaan huvittanut mennä. Rouva Kuulanen oli luvannut Iso-T:lle käydä ohjaamassa tämän kuula-tunnin Ainolan Puistossa. Siihenkin oli vielä ikuisuus.
Sateen määrää katsellessaan Rouva Kuulanen mietti että tunnilla olijat tarvitsisivat snorkkelit ja märkäpuvun. Hän itse istuisi todennäköisesti puun oksalla onki kädessään. Siitäpä saisi ensi vuoden Kuulahulluihin uuden lajin. Kuula-ongintaa. Tai ehkä oikeastaan kuulahullun ongintaa..
Pitkästyneisyys. Sitä ehtisi taas seuraavan vuoden kaivata. Nyt Rouva Kuulanen aikoi ottaa tunteesta kaiken irti.
Hän vaihtoi ikkunaa. Laski vesipisaroita. Hyttysiä nurkissa.
Kipristeli varpaitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti