perjantai 24. kesäkuuta 2011

Nenänkaivuu-urakointi oy

Rouva Kuulanen tuli niin kipeäksi Hukassa tehdystä treenistä, ettei jaksanut lähteä juoksemaan. Välillä on ihan hyvä antaa itselleen ja kropalleen periksi. Lakata miettimästä syömisiään ja treenaamisiaan. Suorittamisiaan. Keskittyä muihin asioihin. Antaa pääkoppansakin levätä.
Niinpä koko edellispäivä Rouva Kuulanen vietti perheensä kanssa yhdessä. Käytiin syömässä. Pojat peuhasivat pallomeressä. Käveltiin pitkin auringonpaisteisia katuja kaikki neljä käsitysten. Välillä mentiin lujaa pojat reppuselässä keikkuen. Käytiin ihanassa kyläpaikassa ihanien ihmisten luona. Pojat juoksivat rappuja ylös-alas, painoivat pitkin nurmikoita ja leikkivät hiekkalaatikolla. Joivat mehua ja söivät irtokarkkeja. Ihmettelivät hevosmuurahaisia.
Autossa kuunneltiin lastenmusiikkia. Samoja biisejä uudelleen ja uudelleen. Pojat kaivoivat nenistään mitä kummallisimpia luomuksia. Niitä sitten kilpaa ihasteltiin.
Kesä ja loma. Ihan parasta aikaa elämässä!
***
On juhannus. Keskikesän juhla. Tänään Rouva Kuulanen suuntaa perheensä kanssa auton nokan Rovaniemeä kohti ja lähtee nauttimaan yöttömän yön hienosta valosta. Autossa kuunnellaan taas ne samat lastenlaulut. Lauletaan yhteen ääneen. Uudelleen ja uudelleen. Katsotaan, minkälaisia aarteita nenän sisältä tänään löytyy.
Illalla saunan jälkeen grillataan. Juodaan mehua ja syödään jätskiä päälle. Rouva Kuulanen ei halua menettää sekuntiakaan ihanien lastensa kanssa vietetystä ajasta. Lasten kanssa mennään lasten ehdoilla. Mieli kirkkaana.
Rouva Kuulanen toivottaa kaikille oikein hyvää juhannusta. Nauttikaa läheisistänne!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti