maanantai 27. kesäkuuta 2011

Kahvakuulaa ja Kesäarvontaa Ainolanpuistossa

Aurinko paistoi. Kesä oli tullut Ouluunkin. Rouva Kuulanen polki lujaa kaupungin toiselta puolelta ehtiäkseen. Kuulailemaan. Iso-T:n tunti oli alkamaisillaan Ainolanpuistossa. Ehti kuin ehtikin. Ei edes eksynyt matkalla kertaakaan.

Kuulat kenttään ja sitten alettiin.
Alkuun pyöriteltiin. Noustiin varpaille. Vaihdettiin suuntaa. Kaikki keskittyivät. Hiljaisuus oli korvin kuultavaa. Rouva Kuulasen tunneilla jokainen on koko ajan äänessä. Oulussa treenaamiseen suhtauduttiin hartaudella.
Iso-T:n ihanainen vaimo Ihana-Anna oli saapunut treenaamaan. Rouva Kuulanen ja Ihana-Anna sipisivät keskenään ja nauraa räkättivät päälle. Vakavuuden lumous oli särkynyt.
Käytiin kyykyssä ja hypättiin. Rouva Kuulanen ohjaajan vankalla kokemuksella katseli kun Ihana-Anna hyppäsi ja kyykkäsi. Seisoi itse vieressä. Unohti itse treenata.
Iso-T rakensi pisteitä. Teemana oli Puuhamaa. Yhdellä pisteellä tehtiin etuheilautusta. Toisella hiihdettiin kuulat käsissä. Sentään paikallaan. Loisto-liike keskivartalo-kontrollin parantamiseen! 
Kolmannella tehtiin kiertohyppyjä ilman kuulia. Nostettiin vähän sykettä. Neljännellä pistettiin kuulat lentoon ja tähdättiin renkaisiin. Pareittain. Vastatusten.
 Rouva Kuulanen ei ihan joka kerralla muistanut väistää kuulan tieltä kun Ihana-Anna heilautti kuulan liikkeeseen. Onneksi Ihana-Anna osasi tähdätä suhteellisen hyvin. Renkaaseen. Ei Rouva Kuulaseen.
Viidennellä kierrätettiin kuulaa pareittain vartalon ympäri. Rouva Kuulanen ja Ihana-Anna intoutuivat hieman hifistelemään. Flipit ja suunnan vaihdot ja yhdellä jalalla seisomiset. Ristiin rastiin ja välillä maan kautta. Kädet olivat mullassa ja kynnet katkeilivat.

Tehtiin kaksi kierrosta. Sitten pieniä muutoksia liikkeisiin. Vielä kaksi kierrosta lisää. Loppuverkat ja soromnoo.
Tunti loppui liian nopeasti. Niinhän ne aina tekevät.
Vielä oli kuitenkin kesäkisa-arvonta edessä .. Jännitys tiivistyi.
Ihana-Anna sai kunnian toimia arvonnan virallisena onnen keijuna.




Seuraavassa kisan onnelliset voittajat:
Tuotepalkinto eli 8 kg kuula, Tuomo Kilpeläisen Kahvakuulalla kuntoon –kirja sekä Kahvakuula harjoittelu –dvd menivät lukijalle nimimerkillä MS.
Viisi osallistumista Boot Camp –Kahvakuula –tunnille menivät:
1 Malin
2 Aino Sihvola
3 Henrica Fagerlund
4 Terhi
5 Villa Minttu
Tunti järjestetään heinä-elokuun aikana. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin. Mikäli itse ei pääse paikalle, voi palkinnon kierrättää vaikkapa ystävälleen J
Palkinto pitää ottaa vastaan ja vahvistaa viikon sisällä eli maanantaihin 4.7.2011 mennessä. Laittakaa Rouva Kuulaselle meiliä! Osoite liina.sievers@gmail.com
ONNEA KAIKILLE VOITTAJILLE, KIITOS OSALLISTUMISESTA JOKAIKISELLE ja HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE LUKIJOILLE!

2 kommenttia:

  1. Harmi etten voittanut, ja onni että niin moni muu voitti!!!! Onnea voittajille ja ihanaa kesää kaikille :D

    VastaaPoista
  2. Pidetään Taina omat boot campit joku kerta <3 Ihanaa kesää sinullekin!

    VastaaPoista