sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kuulahullujen kuvakollaasi

Rouva Kuulanen on väsynyt mutta onnellinen. Kahden päivän aikana tuli rymyttyä metsässä, terassilla, Vuokatin vaaralla ja hieman myös tanssilattialla.
Jos Rouva Kuulanen saisi valita, lähtisi hän heti ensi viikonloppuna uudelleen. Samat ihmiset, sama paikka. Muutkin halukkaat saisivat tulla. Kaikilla olisi takuuvarmasti hauskaa.
Viikonloppuna saunottiin näköala-saunassa. Grillattiin ruumiinlämpöistä makkaraa. Huudettiin ja laulettiin äänet käheiksi. Kannustettiin ja vinoiltiin ja naurettiin vatsat kippurassa.
Saatiin monta uutta ystävää. Kaikki ovat jo keskenään facebookissa ja youtubessa ja Kavalan Salakan fani-paita –listalla.
Oli niin hauskaa, että Rouva Kuulanen haluaa jakaa kaikkien kanssa pienen yhteenvedon viikonlopun annista.
Katsokaa ja hullaantukaa. Kuulista!

Aimo-Antti ja Iso-T


Kähmä Kuulanen ..


Alkulämpät


Hurja-Luis


Kahden käden rinnalleveto


Naurua riitti!


Kisa on alkanut.


Puhallus


Lihaa johtoon!!


Ilmalento

Kuulakasa

Kuulat takavedossa

Kavala Salakka veti hienosti - sanoitukset hieman kalapitoisia .. Hyvä Anttiiiii!!!


Vuokatin Vaaralla virtaa


Pariskunta Oulusta. Ai MISTÄ!? Ei kun siis Lahdessahan me asutaan..


HEIIIII! Jengi selvisi jo melkein huipulle asti.


Maailman korkeinta etuheilautusta tavoittelemassa


 Ihan ei Rouva Kuulasen korkeus riittänyt.


Hurja-Luis vei jälleen voiton!


Sotkamon Jymyn pelivalmentaja Mikko Korhonen jakaa oppejaan


Vaaralla

 
Ettei vaan eksyttäisi ..

Parisuhdetreeniä

Tuunaus kannatti -kuulilla päästiin Sotkamo-Lehteen.

1 kommentti:

  1. No on siinä porukalla tekemisen makua!! :)
    Kaikkea sitä nykypäivänä keksitäänkin. Pitää varmasti mielenkiinnon yllä ja tsempin päällä. :)
    Pirskatti, sanon minä! :D

    VastaaPoista