Valtias Suklaa

Rouva Kuulanen on sen todennut aiemminkin. Hän syö elääkseen – ei elä syödäkseen.

Hänen heikkoutensa on aina kuitenkin ollut suklaa. Suklaakeksit. Maitosuklaa. Tumma suklaa. Inkiväärisuklaa. Minttusuklaa. Suklaajäätelö, suklaakaramellit. Suklaata kahvin kanssa, suklaata jälkiruuaksi. Suklaata välipalaksi, suklaata iltapalan kanssa.

Rouva Kuulanen on chocoholisti. Kun hän antaa suklaalle pikkusormen, on hänen kätensä pian suklaassa kyynärpäätä myöten.

Suklaalla on helposti saanut lykättyä näläntunnetta monella tunnilla eteenpäin. Siitä saa ihanan endorfiinihumalan. Suklaisen hunnun lävitse maailma näyttää jumalaisen kauniilta. Kun maailma murjoo, suklaaseen voi aina luottaa.

Suklaa on kulkenut Rouva Kuulasen kanssa monta matkaa. Käsilaukussa. Treenilaukussa. Auton hanskalokerossa. Piilossa vaatekaapissa puseroiden alla. Kaiken rehellisyyden nimissä Rouva Kuulanen on pystynyt melko hyvin nautiskelemaan suklaasta koska se ei hänen vartalossaan ole juuri näkynyt.

Välillä suklaasta on tullut krapula. Huono olo joka jää öllöttämään jonnekin vatsan ja nielun välille. Tekee pään raskaaksi ja askelen painavaksi. Rouva Kuulasta kiukuttaa. Hän tiuskii miehelleen, äkäilee lapsilleen. Ei soita äidilleen, piiloutuu naapuriltaan. Siihen olotilaan ei enää auta vaikka kuinka mättäisi lisää suklaata suustaan alas.

Silloin tulee stoppi. Rouva Kuulanen ölleröi loppupäivän. Kenties myös seuraavan. Kun olotila menee tarpeeksi pahaksi, ei edes liikunta auta. Itseinho on valtaisa. Elämä kaduttaa.

Silloin kun Rouva Kuulasta pitkästyttää, hän kaivaa suklaat esiin. Kun Herra E on ostanut kaapit täyteen keksejä ja suklaanamuja, Rouva Kuulanen kaivaa suklaat esiin. Kun hänellä ei ole muuta tekemistä, kun illalla väsyttää.

Niinpä Rouva Kuulanen on tehnyt päätöksen. Parempi ilman kokonaan. Ei enää suklaalevyjä. Ei paloja, ei edes proteiinipatukoita. Ei jäätelöä. Murusia, hippusia tai suikaleita.

Koska Rouva Kuulanen pääsi niin hyvään vauhtiin, päätti hän lopettaa valkoisen sokerin syömisen kokonaan. Valkoiseen vehnään hän ei ole koskenut juurikaan enää vuosiin.

Nyt hän on jäänyt koukkuun raakaan sokeroimattomaan puolukkasurvokseen.

Ikeensä kullakin kannettavana.

OODI SUKLAALLE

Suklaata makeaa

pehmeää valuvaa

muutama pähkinä

ui siinä muruina.

Hampaita himottaa

huulissa pakottaa.

Suklaaseen upottaa

siihen vois hukuttaa

surunsa, murheensa

ilonsa, onnensa.

Äitinsä, isänsä

siskonsa, mummonsa.

Palasta suklaata

osasta taivasta.

pyörteenä

virtana

jokena

koskena.

Missä on suklaata

siellä on kaikki.

Täten Rouva Kuulanen julistaa omakohtaiset suklaan hautajaiset alkaneeksi! Joulupöydässä tavataan!