sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Kahvakuulamiehen kanssa mestoilla

Kahvakuulamies on iso mies. Iso T on Kahvakuulamies. Rouva Kuulanen on pitkä nainen, Kahvakuulamies on vielä pidempi. Pidempi kuin kukaan muu. Lisäksi suhteellisen taitava.
Kahvakuulamies on kuulaa pyörittävä pitkä kuulakouluttaja. Tänään Helsingissä. Huomenna taas jo muualla.
Vaikea pysyä perässä. Kannattaa siis olla paikalla. Silloin kun Kahvakuulamies on mestoilla.

Ihania kuulia, kaikenmuotoisia.

Kahvakuulamies ei mahdu valokuvaan.

Sisällä salissa voi kuulatreeniin yhdistää mm. lankkupidon.

Täytyy syödä hyvin että jaksaa :)

Kuulanveto vetoliinassa

Laji sai alkunsa kesän 2011 Kuulahulluista.
Ihan parasta hyvässä porukassa toteutettuna!
80 kg raakaa rautaa kulkee suhteellisen kevyesti - katso video ihan alla.

Kuulan vatkaus

Myös super-hauska laji Kuulahulluista.
Voi tehdä pareittain tai nelistään, jolloin narun hallinta helpottuu.
4 kg kuula keskellä riittää.
Vetoliinaa pyöritetään kuten hyppynarua.



Flippi pareittain.

Treenaa flippiä ensin itseksesi,
ennenkuin otat kaverin mukaan.

Käytä etuheilautustekniikkaa.
Irrota ote kahvasta kuulan tullessa eteen,
anna kuulalle rauhallinen pyörivä vauhti.




Kuulan kierto pareittain vartalon takaa.


Loppuun kunnon Action-pätkä


Trainer4You:n Kahvakuulaohjaaja -koulutuksen perusosa pidettiin tänään Meilahden
Urheilukeskuksessa Helsingissä.
Kahvakuulamiehen nimi on Tuomo Kilpeläinen.

Rouva Kuulanen suosittelee!

2 kommenttia:

  1. Mukanaolleena voin sanoa, että oli megahauska päivä. Suosittelen!

    VastaaPoista
  2. Mega-hyvää jengiä - oli tosi hyvä meininki ja oppivaista sakkia :)

    VastaaPoista