torstai 18. elokuuta 2011

Rouva Kuulanen Muokkaa Lihasta

Rouva Kuulanen marssi poninhäntä heiluen aamuauringosta kirkkaaseen jumppasaliin.
Fitball! Käsipainot! Kahvallinen kuminauha! Matto! Sitten mennään!!
Ensimmäiset kymmenen minuuttia lämmiteltiin. Koreografiat olivat yksinkertaiset, jotta Rouva Kuulanenkin pysyi perässä. Pumpattiin verta liikkeelle eri puolilta kehoa.
Lämmittelyn päälle kahvat käsiin, jalat tuubikuminauhan päälle. Askel –askel-askel-askel SIVULLE ja sitten TAKAISIN! Pumpattiin hauista ja tykitettiin vipunostoja. Sivulle –eteen, sivulle-eteen. Pakarat olivat tulessa, olkapäissä soi.
Askelkyykkyjä ja pystypunnerruksia. Paikallaan ja liikkeessä, dynaamisesti ja vuorotellen.
Fitballin päällä tehtiin selän ojennuksia vipunostoilla taakse. Punnerrettiin ja rutistettiin vatsoja päinmakuulla. Keinuteltiin, etsittiin keskivartaloa. Päänylivetoja vatsarutistuksilla. Ranskalaisia punnerruksia, käsipainokiertoja.
Matolla loppuun tiukkoja vatsakiertoja ja siihen päälle palauttavat venytykset. Paketti oli valmis ja niin olivat treenaajatkin. Hiki valui ja kasvot punoittivat. Tunnilta lähti hyväntuulisia, hyvin treenanneita naisia.
Rouva Kuulasesta kaikkein parasta on, kun niin ensimmäistä kertaa mukana olleet että jo kokeneet treenaajat antavat kaikki hyvää palautetta. Sellaisina kertoina hän kokee  onnistuneensa tunnin sisällön suunnittelussa. Innostavuudessa. Vaihtoehtojen tarjoamisessa.
Sopivan hullussa luovuudessa.
Niistä on onnistunut tunti tehty.

Välillä voisi tulla risuja --

Kuitenkin mielummin ruusuja!

3 kommenttia:

  1. ..Kuka sitä nyt risuja, kun voi tuoda vaikka orvokkeja.. ;D

    VastaaPoista
  2. Ei risuja, vain ruusuja Rouva Kuulaselle! :) Rouva Kuulanen on saanut minut innostumaan taas liikunnasta, rohkaissut yrittämään, luottanut kykyihini ja nauranut yhdessä kömmähdyksille. Siitä on hyvät ohjaajat tehty! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Eeva hienoista sanoistasi :)
    Ihan vanhan sydäntä lämmittää!
    Taisit juuri sanoa ääneen sen, minkä vuoksi tätä työtä on niin mukava vuodesta toiseen tehdä. Teistä ihanista ihmisistä saa voimaa- ja taas jaksaa painaa!

    VastaaPoista