tiistai 9. elokuuta 2011

Oman Elämänsä Ammattilainen

Rouva Kuulanen joutui äskettäin tekemään ison päätöksen elämässään. Se vaati monen viikon miettimistä. Pohtimista. Kääntämistä ja vääntämistä. Loppujen lopuksi vastaus kysymykseen oli yksinkertainen.
Jos vastaus kysymykseen olisi ollut kyllä, olisi hän ollut isoimman haasteen edessä tähänastisen työelämänsä aikana. Kyllä –vastaus olisi tuonut hänelle paljon töitä. Uusia rautaisia työtovereita, uusia paikkoja. Uusia asiakkaita.
Kyllä –vastaus olisi tuonut hänelle pitkiä päiviä, haasteita ja ammatillista mielihyvää. Se olisi tuonut mukanaan stressiä, väsymystä ja unettomia öitä. Lukemattomia ajettuja kilometrejä, vastuuta ja kasvaneita puhelinlaskuja.
Kyllä -vastaus olisi ollut Rouva Kuulasen unelmien täyttymys. Jotain sellaista, mistä hän on aina haaveillut. Jotain sellaista, mihin hän tiesi tähtäävänsä siitä päivästä kun hän päätti lähteä kouluttautumaan personal traineriksi.
Miksi hän sitten vastasi ei?
Vastaus tähän on yksinkertainen.
Rouva Kuulanen haluaa olla paikalla silloin, kun Pikku J oppii vihdoin ajamaan ilman apupyöriä. Hän haluaa olla paikalla, kun Pikku E oppii vetämään housut oikein päin jalkaansa ja kertoo ensimmäisen vitsinsä. Silloin, kun pojat kylvynraikkaina käpertyvät peiton alle satuja kuuntelemaan. Kun he riitelevät ja sopivat ja rakentavat koristekivistä muodostelmia keskelle keittiön pöytää.
Rouva Kuulanen haluaa olla paikalla, kun mikään ei suju. Kun esineet lentelevät ja pienessä reidessä on toisen hampaiden jälki.
Rouva Kuulanen haluaa olla paikalla, kun ilmassa on naurua. Kun pojat pitävät toisistaan huolta ja taputtavat tahmaisilla käsillään Rouva Kuulasen poskea.
Näistä syistä ja miljoonista muista vastaavista Rouva Kuulanen vastasi ei.
Niin kuin Herra E sen niin osuvasti sanoi: Kun suljet yhden oven takanasi, kymmenen uutta avautuu edessäsi.
Herra E on viisas mies.

Rouva Kuulanen haluaa nähdä lapsensa muutenkin kuin
 kaukaisina pisteinä auton sivupeilissä.

6 kommenttia:

  1. Uusia ovia avautuu mutta lapset on vain kerran niitä pieniä lapsia. Vaatii myös rohkeutta sanoa ei.

    VastaaPoista
  2. Juuripa siitä syystä :) Kyllä sitä maailmaan mahtuu kaikenlaista - välillä ne "suuret" tilaisuudet vain tulevat väärään aikaan.
    Olipahan hyvä hetki laittaa asiat ajatuksen kanssa tärkeysjärjestykseen!

    VastaaPoista
  3. Rouva Kuulanen on fiksu äiti. :)

    VastaaPoista
  4. <3 (pyyhin pienen luopumisen kyyneleen pois)

    VastaaPoista
  5. Välillä on todella vaikeaa sanoa ei mutta joskus se on vain pakko. Eikä lainkaan aina huono vaihtoehto. Rouva Kuulanen on kyllä varmasti tehnyt viisaan päätöksen. :)

    VastaaPoista