torstai 4. elokuuta 2011

Iltakuulaa Intianpuistossa

Kesä on kulunut kuulaillen ja maata kierrellen. Rouva Kuulasella ja Herra E:llä oli kovin mukava kesä pienten poikiensa kanssa. Heitä harmitti tavattomasti kun loma loppui ja poikien oli aika palata päiväkotiin.
Yhdessä koettiin ja nähtiin kaikenlaista. Hailuodon uskomaton ranta. Santasportin keilaradat. Lukuisat uimareissut, serkkupojat, Särkänniemi ja perheleiri. Viimeisenä päivänä käytiin vielä Korkeasaaressa. Ihailemassa leijonia, tiikereitä, apinoita ja myrkkynuolisammakoita.
Kaikkein tärkeintä kesässä taisi olla yhdessä vietetty aika. Koettiin paljon kaikenlaista, mutta mihinkään ei varsinaisesti ollut kiire. Ei stressiä. Vain paahtava aurinko ja rento mieli.
Kaikki nukkuivat paremmin. Kaikki nukkuivat pidempään. Pojat kasvoivat ainakin puoli metriä. Paahtuivat pieniksi ruskeiksi pellavapäisiksi pavuiksi.
Tänään illalla Rouva Kuulanen polkaisee Kuulasiskonsa kanssa kahvakuulan syyskauden käyntiin Kumpulan Intianpuistossa (Koskelankadun päässä). Puoli seitsemästä puoli kahdeksaan. Ilma on hieno, tulee varmasti olemaan hauskaa.
Sinne ovat kaikki tervetulleita. Aloittelijasta kokeneempaan karpaasiin. Oma kuula ei ole välttämätön. Rouva Kuulasella on kontti kuulia täynnä.
Tervetuloa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti