lauantai 6. elokuuta 2011

Mannisen MANIA!

Rouva Kuulanen lähti pitkästä aikaa PikkuveliPikkupojan kanssa kuntosalille. Erityinen Sisko oli myös mukana. Totta kai. Usein Vanhempiensa luona ollessaan Rouva Kuulanen ja Erityinen Sisko käyvät Kuntokeskus Ykkösessä. Aivan loistava paikka. Rouva Kuulanen on käynyt siellä jo yli kymmenen vuotta.
PikkuveliPikkupoika on kova poika treenaamaan. Kuinkas muuten. Hän on myös kova poika käyttämään lisäravinteita. Hänen palkkari-sheikkereitään löytyy joka vierailun jälkeen milloin mistäkin nurkasta. Pienet pojat liottavat niissä sitten värillisiä helmiään seuraten, minkä väristä lientä milläkin kerralla tulee.
Rouva Kuulanen on itse ollut aina huono käyttämään lisäravinteita satunnaisia proteiinipatukoita lukuun ottamatta.

Proteiinipatukoissa hiilihydraatit ovat valitettavan usein lyhytketjuisia eli nopeasti imeytyviä. Kun patukka nautitaan välipalana / palauttavana ateriana, elimistö ei ehdi prosessoimaan kaikkea, vaan varastoi osan rasvaksi elimistöön. Tai pistää ylijäämän suoraan vessanpönttöön. Siellä siitä ei ole paljon hyötyä kenellekään.
Palautusjuoma on kovaa harjoitteleville tärkeä osa treeniä, ja se olisi nautittava välittömästi – 20 minuuttia harjoituksen päättymisestä. Välitön ”palkkari” treenin jälkeen ehkäisee kataboliaa (lihaksen hajoamistilaa, jossa elimistö ottaa energiakseen lihasten proteiineja. Toisien sanoen elimistö syö lihaksia) ja auttaa elimistöä sekä lihaksia toipumaan rasituksesta.
Sellaisina aikoina, kun Rouva Kuulanen on vetänyt keskimäärin 16 ryhmäliikunnanohjaustuntia viikossa, hän on huomannut lisäravinteiden hyödyn. Hän ei millään pysty nauttimaan sellaista ruokamäärää vuorokauden sisällä mitä hänen kroppansa vaatii kattamaan kuluttamaansa energiaa.
Tällaisina aikoina Rouva Kuulanen saattaa herätä keskellä yötä syömään, että pystyy nukkumaan aamuun.

4,5 kg purkissa riittää sekoiteltavaa

Viimeksi hän kokeili PikkuveliPikkupojan Whey Overdrive 2:ta punttitreenin päälle. Se oli melkein yksinomaan pelkkää proteiinia, jota tuotteessa oli 81 g/100g. Hiilihydraattia vain 4 g, rasvaa 3g. Toisin sanoen proteiinia lihasten kasvuun ja rakennusaineiksi. Hiilareita Rouva Kuulanen tankkasi ruuasta. Kokonaisenergiamäärä yhdessä annoksessa (20 g) oli 75,4 kcal. Tuote oli makeutettu sukraloosilla. Maistui banaanille eikä sisältänyt aspartaamia. Sangen tehokasta ja varsin herkullista.
Tällä kertaa Rouva Kuulanen yltyi kokeilemaan Mannisen MANIA!:a. Jauhe sekoitettiin veteen ja nautittiin puoli tuntia ennen treeniä.
Mannisen MANIA!:n mainostetaan parantavan vireystilaa, estävän lihasten happamoitumista ja lisäävän rasvavarastojen käyttöä energiaksi. MANIA!:n mainitaan myös vaikuttavan edullisesti fyysisen kuormituksen aikaansaamiin hormonaalisiin vasteisiin ja estävän immuniteetin heikentymistä.


Kofeiinipitoisuus on suuri (185mg/annos), joten sitä ei suositella lapsille, raskaana oleville tai kofeiiniyliherkille henkilöille.
Matkalla Rouva Kuulasen käsiä ja jalkoja alkoi pistellä. Ihan kuin hän ei olisi rasvannut kehoaan viikkoon. Pintaverenkierto siinä heräsi virtaamaan, kapillaarit sykkivät silmissä.
Salilla Rouva Kuulanen heilutteli 20kg kuulalla etuheilautuksia ja rinnalle vetoja lämmittelevinä liikkeinä mennen tullen. Kyykkyjä, punnerruksia, vipunostoja, vatsoja. Posket punoittivat ja hiki virtasi. Treeni tuntui ihanalta.
Treenin päälle sykemittari näytti maksimisykkeeksi 172, keskisykkeeksi 123. Aikaa oli huomaamatta kulunut tunti neljäkymmentä minuuttia. Sykemittari ilmoitti ystävällisesti että Rouva Kuulasen rasvanpolttokyky oli parantumassa.
Melko vaikuttavaa.
Rouva Kuulanen harkitsee hankkivansa MANIA!:a omaan kaappiinsa vastaisuuden varalle.

Mannisen "Carb Conscious" Supreme Protein -patukka


Hiilihydraateista saatavia sokereita vain 4 g.
Sokerialkoholit (Sugar Alcohols)vaikuttavat verensokeriin vähemmän kuin tavallinen pöytäsokeri.
Ne sisältävät vähemmän energiaa.

3 kommenttia:

  1. Hihi! Ai karmea että jollakulla muullakin on noin vahvoja elämyksiä purkeista ja purnukoista. Ikäväkseni kerron, että jos hankit purkin omaan kaappiin niin vaikutuksesta putoaa puolet pois. Sitten jos käytät ennen jokaista treeniä, tippuu vielä puolet. Johtuu tottumisesta ja ennen kaikkea mystisyyden katoamisesta. Tai no näin ainakin mulla :D

    VastaaPoista
  2. Heh .. Ei se ihan niin yksioikoista onneksi ole. Vaikkakin elimistö kyllä tottuu säännöllisellä käytöllä piristäviin aineisiin (esim. kofeiini) nimim. Kahvia tänne heti mulle nyt .. ;)

    Proteiini/palautusvalmisteissa tehon ei pitäisi lakata pitkäaikaisellakaan käytöllä. Kunhan pitää huolen oikeasta annostuksesta - liikakäytöllä voi olla ikävämpiä seurauksia ..

    Tehoa lisääviä valmisteita harkitessa kannattaa tietenkin miettiä omia tarkoitusperiään/ tavoitteitaan. Peruskuntoilija ei niitä tarvitse - jos tuntee kroppansa väsyneeksi, voi miettiä, onko suorituskykyä nostavista valmistesta silloin enemmän haittaa kuin hyötyä. Lepopäivät kunniaan!

    Ihana Taina, kiva kun aina kommentoit <3

    VastaaPoista
  3. Onneksi ei tarvi ajatella että yksinomaan kofeiini olisi vaikuttavana aineena -jo pelkästään arginiinin määrä (yksi aminohapoista, eli pilkottua proteiinia) on sen verran suuri että vaikuttaa tehostavasti verenkiertoon ja typpioksidin määrään verenkierrossa. Tuote on rakennettu nimenomaan tehoa lisäämään, verenkiertoa parantamaan, tehostamaan rasvan siirtymistä energiaksi ja edistämään palautumista. Vaikka totta kai on hyvä pitää parin viikon tauko minkä tahansa tehonlisääjän käytön jälkeen, jos tuntuu ettei enää tehoa. Tällöin keho ei pääse liikaa tottumaan "lisäboostiin". Mutta kokemuksesta voin sanoa, ettei se tehon katoaminen ihan niin vain tapahdu, koska pelkästään kofeiinin varassa ei tuotteen teho ole. Täytyy kuitenkin muistaa myös se, että suurin tehon ylläpitäjä asuu korvien välissä.

    -Se on paljolti myös mielestä kii, pysyykö rauta käsissä ja tehot maksimissa ;)

    VastaaPoista