perjantai 9. syyskuuta 2011

Hoppuaamu

Rouva Kuulasella oli toisessa kädessään soppakauha. Toisessa vessaharja. Liedellä kananpalat, kastikkeet ja spaghetit kiehuivat ja tirisivät. Vessasta leijui vieno kloriitin tuoksu. Rouva Kuulasella oli hoppu.
Lattiat saivat pikapuhdistuksen. Joku oli kantanut ruohoisia kuulia eteisen täyteen. Rouva Kuulanen sadatteli jynssätessään mattoa ruohosilpusta puhtaaksi.
Takapiha pullisteli tyynyjä, pikkuautoja ja koirankoipia. Sohvatyynyjen alta löytyi muumi dvd-levyjä, kourallinen leivänmuruja sekä lego-ukko. Rouva Kuulanen ei ollut huomannut mitään niistä edellisiltana sohvalla maatessaan.
Rouva Kuulanen vilkuili kelloa. Laski minuutteja. Kohta olisi lähdettävä. Missä olivat kynät, kumit ja teroitin? Muistiinpanovälineet. Eväät puolitiessään, kylmäkallet vielä pakkasessa. Ripsiväriäkin pitäisi varmaan laittaa.
Tänään oli päivä, jota Rouva Kuulanen oli viimeiset puoli vuotta odottanut. Tänään alkaisi koulutus, josta tulisi olemaan vielä paljon hyötyä. Siellä tulisi olemaan loistoporukkaa ja parhaat kouluttajat. Seuraavasta talvesta tulisi hyvä talvi.
Tänään alkaisi Trainer4You:n Functional Training –koulutus.

Trx.
Toiminnallista treeniä parhaimmillaan.

2 kommenttia:

  1. Maistuko ruoka jotenkin oudolta? ;)

    VastaaPoista
  2. Meinasti että jos sillä vessaharjalla hämmensin soppakattilaa ;) Unohtui mainita tekstissä että toinen käsi oli keittiössä, toinen vessassa :D Eli ihan en sentään vessaharja käsissä vaella pitkin huoneita .. yöks ..

    VastaaPoista