Sammakonpäitä ja spakettia

Rouva Kuulanen röhnötti puoli-istuvassa asennossa sohvalla puoliksi juotu kahvi kädessään ja katsoi Roope-karhua. Hän ei jaksanut liikkua.

Rouva Kuulanen oli edellisen yön valvonut tuulta kuunnellen. Kohentaen peittoja vuorotellen kummankin pojan päälle. Öisin alkoi olla kylmä. Syksy oli tullut. Ihan oikeasti tullut.

”Äiti, mitä sammakot syö?” Pikku E kysyi lattialta. Hänellä oli käsissään Sea-Lifesta ostettu jättiläismäisen sammakon muovinen pää ja siihen kiinnitetty varsi. Sammakon suu aukoi ja sulki kun käänsi varren päässä olevasta vivusta. ”Syökö ne liksoja?”

Rouva Kuulanen havahtui horroksestaan. ”Mitä? Äh.. joo, syö ne varmaan”. ”Äiti, mitä sammakot syö?” Pikku E kysyi uudestaan. ”No, ne syö kärpäsiä ja sellaisia. Hyttysiä.” ”Äiti, syökö ne seeproja?” Pikku E tivasi edelleen. ” Joo, syö ne”, rouva Kuulanen vastasi kysymykseen.

”Äiti, syökö ne ihmisiä” Pikku E jatkoi käännellen käsissään pientä muovista roskamies-ukkoa. ”Joo, kyllä ne voi niitäkin syödä”.

”Äiti ..” Pikku E pomppasi pystyyn ja käveli sohvan luo. ”Syökö sammakot dinosauruksia?”. Pikku E  ryhtyi tunkemaan ison dinosauruksen päätä sammakon kitaan. ”Joo .. kyllä ne niitäkin  syö”.

Pikku E näytti tyytyväiseltä vastaukseen ja jatkoi hetken sammakko-dinosaurus –taistelua. ”Äiti. Minä haluan ruokaa” , hän sanoi seuraavaksi. ”Otatko lisää leipää? Jogurttia? Tai mysliä tai muroja? Otatko banaanin?” Rouva Kuulanen yritti aktivoitua.

”Ei, minä haluan ruokaa. Minä menen kaapista katsomaan”. Pikku E käveli keittiöön ja avasi jääkaapin ovet selkosen selälleen. ”Minä haluan spakettia ja kastiketta.” hän sitten ilmoitti. ”Eihän aamulla syödä sellaista” Rouva Kuulanen väitti vastaan. ”Ei. Minä haluan ruokaa” Pikku E ilmoitti leuka itsepäisessä tanassa.

Rouva Kuulanen luovutti. Tottahan lapsen täytyi syödä hyvin että jaksaa. 

”Minä haluan kanssa!” kuului Pikku J:n ääni olohuoneesta.

Tätä menoa pojista kasvaisi jättiläisiä.

Dinosauruksen ja sammakon taistelu elämästä on valtaisaa..

Yksi-nolla sammakolle tällä hetkellä.