perjantai 8. heinäkuuta 2011

Trail-Walk

Päivän päätteeksi Rouva Kuulasesta tuntui että oli pakko laittaa kroppa liikkeelle. Helteen jäljiltä liha tuntui voimattomalta, painoi enemmän kuin ennen. Jälkiruuaksi syödyllä suklaakakulla saattoi olla oma vaikutuksensa asiaan..
Rouva Kuulanen lähti kävelemään.

Elämä edessä, tukka takana.

Tietä pitkin käveleminen oli tavattoman tylsää. Ei mitään haastetta. Siispä Rouva Kuulanen suuntasi kohti täyttömäkeä ja sen rinteillä kiemurtelevia metsäpolkuja.


Ilta-aurinko paistoi vielä lämpimästi ja hiki kihosi otsalle vaikka sykkeet eivät  nouseetkaan. Alkuun jalat tuntuivat jäykiltä, askel töpöttävältä. Keho pisti vastaan. Mieli yritti väittää että sohvalla olisi kaikki paremmin. Rouva Kuulanen työnsi leukaa eteen ja sulki korvansa itseltään. Nyt mentäisiin. Turha inistä.

Pyörällä hyppäisi pitkälle ..

Polulle ja rinteeseen päästyään Rouva Kuulanen virkistyi. Jalka nousi toisen viereen. Hiekka rahisi jaloissa. Suonet pumppasivat joka askeleella verta kiivaammin kohti sydäntä.
Maisemat olivat kerrassaan katsomisen arvoiset. Lentokoneet lipuivat taivaalla ja pieni tuuli puhalsi korvissa.


Alaspäin laskeutuessaan Rouva Kuulanen kiipesi parille kalliolle. Haisteli kangasmetsän tuoksua ja kuunteli lintujen liikkeitä pensaissa.


Ihana, mukava, palauttava lenkki.


Kotipihalla vielä muutama tasapainoliike ..
Maastossa se on ihan parasta!

8 kommenttia:

  1. ..Kyllä noissa maisemissa kelpaa mennä hieman alhaisemmillakin sykkeillä. :) Täytynee tässä loman aikana käydä itse katsastamassa kyseiset maisemat, vaihtelua noihin kävelylenkkeihin, joista vihdoin opin nauttimaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kävely (tai juoksu) maistuu erittäin hyvältä etenkin kun välillä uskaltaa poiketa polulta :) Mukavaa vaihtelua ja mielenvirkistystä!

    VastaaPoista
  3. Näin on! :)
    Huomenna pääsee katsastamaan varsin näyttäviä maisemia Ahvenanmaalle kera polkupyörä & The sisko. :) Siinä saa mielenvirkistystä niin että tutisee. :D

    VastaaPoista
  4. The siskolle terkkuja! Oikein hauskaa pyöräretkeä teille :)Muistakaa 80/20!

    VastaaPoista
  5. Hauska pyörä"retki" se olikin. Ei voinut muuta kuin ihastella maisemia.. Taakse jäi noin 170km saaristossa; ihanan raikasta ilmaa, ylämäkiä, alamäkiä, niemiä ja mahtuihan mukaan myös "pieni" sade"kuuro".. :D
    ....20/80 oli ylämäkien riemun kiljahdus.. :) :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä vaan, hieno reissu oli! :) Kilometrit taittuivat ja varmasti muutamasta spinning-tunnista on ollut hyötyä, kun ylämäen huipulle piti päästä :)

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa tosi ihanalta toi teidän matka :) Olen itsekin aina haaveillut pyöräilyreissusta Ahvenanmaalla. Kuulostaa siltä, että kannattaisi lähteä :)

    VastaaPoista
  8. Suosittelen reissua koko sydämestäni.
    Varoituksena: siihen saattaa vaan jäädä koukkuun, hehe. :) Maisemat saaristossa on sanoin kuvaamattomia, ei niistä pystynyt kun osan taltioimaan kameralle, loput jää mieleen.. :) Mutkien jälkeen edessä oli aina jotain uutta ja usein kaunista ja ihmeteltävää, olemmeko todella Suomessa. Ja se raikas merisää..
    Nim. Tahtoo takaisin.. :D

    VastaaPoista