lauantai 23. heinäkuuta 2011

Maltti olisi Valttia

Rouva Kuulanen tunnustaa olevansa hullu menijä. Jos ei tunnu kovaa ja korkealla, ei tunnu missään. Kroppa on joko rääkättävä sykkeenkohotuksella piippuun tai sitten liikuntasuorituksen on oltava niin pitkä, että pituus väsyttää penkin alle.
Uutta lajia kokeillessa muutama kerta menee aina tunnustellessa.
Siinä piilee Rouva Kuulasen sudenkuoppa. Jaksaako hän innostua lajista, mihin pitää ajaa itsensä sisään.
Rouva Kuulanen ei ole myöskään joukkuepelaaja kun urheilusta ja omasta tavoitteellisesta treenistä puhutaan. Hän haluaa tehdä asiat omalla tavallaan omassa järjestyksessään omassa rauhassaan ilman turhia löpinöitä. Silloin kun urheillaan, silloin urheillaan.
Kahvilla käydään sitten myöhemmin. Sekin on ystävien kanssa tavattoman mukavaa.
Uutta harrastusta tai uutta lajia aloittaessaan olisi tärkeää malttaa edetä rauhallisesti.
Rouva Kuulasen ei juurikaan ole tehnyt mieli lähteä rullaluistelulenkille edellisten helteiden aikana nykäisemiensä parinkymmentä-kilometriä-kuolemaan lenkkiensä jälkeen. Vaikka laji on hänelle tuttu jo vuosien takaa.

Luistimilla pääsee suoralla tiellä lujaa

Liiallisuuksiin menevät suoritukset viestivät elimistölle ja aivoille, että kohta tuo hullu potkaisee tyhjää – parempi vara kuin vahinko. Pieni ääni pään sisällä saattaa jopa kehottaa mieluummin jäämään kotisohvalle makaamaan.
Syksyllä Rouva Kuulanen haaveilee aloittavansa uudelleen teinivuosien rakkaan harrastuksensa telinevoimistelun. Psyykkaaminen maltillisuuteen on jo alkanut. Ensimmäisellä kerralla EI ole pakko kiivetä eritasonojapuiden korkeammalle huipulle kieputtelemaan. Olettaa taitojen olevan samaa luokkaa kuin nuorena. Ei ole pakko. EiEIei EI.

Ihanaa se tulee joka tapauksessa olemaan. Rouva Kuulanen ei malttaisi enää odottaa.
Eri harjoituskerroilla kannattaa vaihdella eri lajeja.
Saman lajin parissa ährääminen puuduttaa ja ikävystyttää ja altistaa rasitusvammoille. Rouva Kuulanen yrittää mahduttaa harjoitusviikkoonsa niin lihaskuntoa, kestävyystreeniä kuin kehonhuoltoa. Lajeja hän kierrättää vuodenaikojen ja omien fiilisten mukaan.

Salilla saavat lihakset kyytiä

Cross trainingissa voi yhdistellä kävelyä, sauvakävelyä, hölkkää, pyöräilyä, uintia, lihaskuntoa keskenään saman liikuntasuorituksen aikana.
 Rouva Kuulanen haaveilee maastopyörästä, millä pääsisi ensin metsään päristelemään. Sen perään voisi juosta mäkivetoja tai sauvakävellä tai treenata kotona kuntopiiriä kahvakuulalla. Samalla hiellä saisi kehitettyä niin lihaskuntoa, hapenottokykyä kuin reaktionopeutta.
Nälkä kasvaa syödessä.
Aina löytyy joku joka on paremmassa kunnossa kuin sinä. Tai Rouva Kuulanen. Ole itse oma mittasi. Muihin ei kannata vertailla.
Lopuksi Rouva Kuulasen on todettava; Hyvin suunniteltu on jo puoliksi treenattu J
Lähdetäänkö lenkille?

Metsästä löytyy kaikenlaista nähtävää

2 kommenttia:

  1. Tuossa toisiin vertaamisessa olis mulla vielä petrattavaa. :) Eri lajien vaihtelu piristää. Ongelma on siinä, että haluaa aina kokeilla uusia juttuja. Loppuu vuorokaudesta tunnit. :)

    VastaaPoista
  2. Totta toinen puoli. Onhan se hyvä pitää ohjelmassa tietyt säännölliset harrastukset ja maustaa niitä ajoittain uusilla kokemuksilla :) Saa hyödyt irti!

    VastaaPoista