Rouva Kuulanen heräsi säpsähtäen. Pikku J nukkui toisessa kainalossa. Pikku E toisessa pientä punaista salama-autoa kädessään rutistaen. Peitto tuntui raskaalta, sen sisällä oli lämmintä.
Rouva Kuulanen taisteli itsensä ylös. Mitähän kello oli? Ei aavistustakaan. Rouva Kuulanen yritti tarkentaa askeliaan rappujen suuntaan. Silmät eivät oikein nähneet mitään harmaan usvan lävitse. Koko vartalo tuntui olevan kiemuralla. Hartiat vasempaan, lantio oikeaan. Villasukat raahasivat kilometrin perässä. Ne olivat harmaata paksua lankaa. Aivan liian isot Rouva Kuulaselle.
Rouva Kuulanen istui sohvalle. Hoiperteli keittiöön. Avasi jääkaapin oven. Ei mitään syömistä. Rouva Kuulanen kiemurteli takaisin olohuoneeseen. Avasi television. Käveli takaisin keittiöön. Näkökenttä alkoi tarkentua. Kello oli kymmenen. Oletettavasti illalla.
Tänään oli ollut se päivä talvesta. Se päivä, kun Rouva Kuulanen oli kaivanut toppahousut esille. Poissa olivat pukeutumishuolet seuraavaksi puoleksi vuodeksi.
Rouva Kuulanen tunsi olevansa osittain talviunessa. Hänen vartalonsa asettui odottelemaan. Ensimmäisiä auringonsäteitä. Lokin kirkaisuja. Ensimmäistä lämmintä tuulta, jonka mukana kulkeutuu tuoksu keväästä. Ensimmäistä leskenlehteä. Ruskeana pörisevää kärpästä.
Sitä odotellessaan Rouva Kuulanen veti villasukat ylös polviin ja kaivautui takaisin peittojen alle. Pienten poikiensa väliin. Ehkä ensilumi sataisi huomenna.
Ensilumen taikaa (kuva cartinafinland.fi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti