Sininen matto antoi periksi askelen alla. Paljaat varpaat kipristelivät kuin tukea hakeakseen.
Jalka astui taakse, nousi ylös. Käsi heilahti jalan mukana. Pysähtyi ja punnersi hitaasti ylös. Jalat tekivät sivupotkuja. Hitaasti, hitaasti. Hienosti ja hallitusti.
Käsi kiertyi taakse, rinta avautui sivulle. Puolelta toiselle.
Varpaiden suhteen piti olla tarkkana. Ei saanut kipristää, piti pysyä rentona. Antaa vartalon tehdä työtänsä.
Rouva Kuulanen venyi. Ylöspäin. Sivulle. Taakse ja melkein ympäri. Pää keikkui mukana, kunhan ei tarvinnut liikaa kääntää. Välillä piti pitää taukoja. Hengitellä ja rentoutua.
Rouva Kuulanen piti MahtiMikaelin tyylistä. Hiljaisen varma ja rauhallinen. Sopi lumisen sunnuntain raukeaan fiilikseen täydellisesti.
Keinu taakse, siitä kyykyn kautta seisomaan. Ojennus ja venytys. Takaviistoon varpaille ylös. Uudelleen ja uudelleen. Rouva Kuulanen kiertyi ja rullasi, väänsi ja vapisi.
Rouva Kuulanen tunsi kuinka liha irtosi luista. Niska otti vielä vähän vastaan, ei kovin pahasti. Paljaat varpaat tuntuivat ihanalta. Leijuivat kaksi senttiä maton yläpuolella.
Ei harmittanut. Ei yhtään. Ei mikään. Hitaalla vauhdilla tehtynä ehti löytää itsestään voiman suoriutua.
Tässä hetkessä oli tilaa Rouva Kuulasen kasvaa mittaa monta senttiä.
Rouva Kuulanen kävi HIPKO:lla testaamassa Mikael Witickin Functional Training -tuntia. Aikoo ehdottomasti mennä uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti