Elämä on hattaraa

Tik tak, tik tak .. Kello juoksee seinällä. Ei suostu pysähtymään. Kiire kiire. Kasvaa. Muuttua. Taakse ei katsota. Mitään ei kaduta.

Lapsena aika mateli. Päivät venyivät purukumin lailla. Ei ollut mitään tekemistä. No where to go, no place to be. Jokainen päivä oli hattaraa. Viikko oli viikko, kesään aina ikuisuus.

Lapsena halusi olla aikuinen. Aikuisena sai tehdä mitä halusi. Aikuinen tiesi mitä halusi. Aikuisilla oli rahaa. Valta tehdä päätöksiä.

Aikuiset tulivat ja menivät. He muodostivat elämälle kehykset. Lapset olivat ja pysyivät. Pitivät takin liepeistä kiinni. Luottivat. Ajoivat kulman takaa polkupyörällä. Naarmu polvessa oli koko maailma.

Aikuiset kävivät töissä. Olivat aina myöhässä. Antoivat lupauksia, jotka joskus pitivät. Aikuiset laativat sääntöjä, joissa ei ollut mitään järkeä. Näin oli aina tehty, näin ehkä aina sanottu.

Aikuisena aika kiitää. Pyörteilee. Joka päivä on kiire. Aina jostain myöhässä. Aikatauluja, ajettuja kilometrejä. Kirjeitä, laskuja, kiivaita sanoja.

Lapset ovat ja pysyvät. Pitävät takin liepeestä kiinni. Luottavat.

Suukko poskelle peiton alta, käsi äidin iholla. Siinä se on. Elämä.

Rouva Kuulanen toivoo, ettei hänellä koskaan olisi liian kiire.