Kuntosalilla hän pystyi molempia poikia odottaessaan käymään ihan loppuun asti. Pikku E:tä odottaessaan hän veti vielä muutama viikko ennen laskettua aikaa sisäpyöräilyä ja body pumpia. Pikku J:tä odottaessaan hän ei ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pystynyt polkemaan pyörää ollenkaan.
Rouva Kuulanen muistaa kuinka hän kauhulla kuunteli tarinoita vaappuvan ankan lailla etenevistä odottajista ja vannoi ettei ikinä itse muuttuisi sellaiseksi. Hän piti vauhtia yllä. Yritti olla antamatta periksi liitoskivuille, lannerangan notkolle ja seisoma-asennon leviämiselle.
Rouva Kuulanen muistaa elävästi kuinka ensimmäisellä neuvolakäynnillä neuvolatäti kysyi hänen liikuntatottumuksistaan. Rouva Kuulanen luetteli kuntosalit, sisäpyöräilyt, lenkkeilyt ja venyttelyt johon neuvolatäti totesi että ”Jaa-a .. Ehkä tuolla määrällä painonnousu saattaa pysyä kurissa.”
Liikunnalla, lihaskunnolla ja venyttelyllä hän kykenikin pitkään pitämään raskausajan vaivat loitolla. Viimeinen kuukausi oli luonnollisesti tuskaisin.
Rouva Kuulanen tarpoi sisun voimalla Herra E:n toppahousut jalassaan kahden koiran kanssa pitkin metsiä. Kiroili mielessään sitä ettei nähnyt omia varpaitaan eikä saanut kenkiä jalkaan seisten saati istuen. Mitkään vaatteet eivät mahtuneet ylle eikä öisin saanut nukuttua.
Joitain asioita hän olisi ehkä voinut tehdä toisin.
Kaikkein tärkeintä olikin kuunnella itseään. Miten oma vartalo mihinkin ärsykkeeseen reagoi. Mikä oli epämukavan ja haitallisen tuntemuksen ero.
Hyvästä kunnosta on aina hyötyä. Liikkuessa pysyy myös mieli virkeänä – Kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin.
Pienet vaappumiset kestää koska tahansa, kun palkintona on jotain maailman ihaninta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti