”Äiti, äiti lähdetään rannalle!” Pikku J huusi suureen ääneen.
Rouva Kuulanen sulloi ensimmäiset mustat toppahousut ensimmäisen pojan jalkaan. Toiset mustat toppahousut toiselle, kolmannet itselleen. Uudet hanskat poikien käsiin, harmaat Kuomat jalkoihin.
Vaarin sininen pulkka löytyi talon kulman takaa, pefletit saunan eteisestä.
Pienen kinastelun jälkeen molemmat pojat istuivat perätysten pulkan kyydissä. Rouva Kuulanen juoksi ja keinutti pulkkaa puolelta toiselle jäisellä tiellä. Ilma Oulussa tuoksui talvelta, täysin erilaiselta kuin märän Helsingin mutainen haju. Oli hiljaista, ketään muita ei vielä ollut liikkeellä.
Alamäkeen mentiin lujaa. Pulkka luisti tien puolelta toiselle. Rouva Kuulanen yritti ohjailla sitä aikansa, piti sormet ristissä lapasten sisällä ettei kumpikaan putoaisi kyydistä. Mäen alla matka jatkui. Käännyttiin metsätielle. Tie muuttui kinttupoluksi, Rouva Kuulasen kosteat lapaset lipsuivat pulkan veto-narun pinnalla.
Rannan vesirajassa oli ohut kerros jäätä. Vesi virtasi eteenpäin mustana ja tyynenä. Se näytti aivan erilaiselta kuin kesällä. Uhkaavalta ja hieman pelottavalta. Oli hiljaista, ilman täytti vain pienten poikien ajoittainen kiljahtelu.
”Äiti, äiti onko joki jäässä?” Pikku J kysyi. ”Saako sinne mennä?”
Pikku E kasasi hienoa irtolunta joen penkereeltä löytyneille koiran kikkaroille. ”En minä koske siihen. Minä vain ripotan lunta”, hän sanoi.
Dinopipot vinossa pienet pojat kävelivät varovasti joen rantaa pitkin. ”Äiti onko joku joskus mennyt tuonne veteen talvella? Äiti onko sinne kukaan kuollut? Äiti onko niitä kuolleita koskaan löytynyt sieltä vedestä?” Veden musta kita mietitytti Pikku J:tä.
Ehkä Rouva Kuulasen antamat vastaukset tyydyttivät pojan mieltä. Ehkä hän ei vielä jaksanut kovin pitkälle miettiä elämää ja sen haavoittuvuutta. Elämän syrjässä riitti tarpeeksi ihmeteltävää.
”Äiti minulla on tylsää. Minulla ei ole tarpeeksi tekemistä täällä.”
Pojat perätysten sinisessä pulkassa, Rouva Kuulanen kiinni oranssissa nailon-narussa. Jalanjäljet ja pulkan jättämä vana valkoisessa lumessa. Matka jatkui kohti uusia seikkailuja.
Joululomalla oli aikaa.
Pojat jäistä lumiukkoa rakentamassa.
Rouva Kuulanen selvisi kaupunkikamppeisiin,
tässä treeneihin lähdössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti