sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Viikon Henkilökuva: Joogamies



Joogamies näytti vähän Kiinalaiselta Temppeliltä. Hiukset sojottivat sivuilta aina ulospäin. 

Joogamies manasi että hiukset olivat liian pitkät, tarttis varmaan tehdä jotain. Seuraavana päivänä hiukset näyttivät hurjemmilta, sojottivat sivulta suoraan ylöspäin.

Joogamies ajoi Kultaista Vaunua temppelin sivusiivekkeet tuulessa hulmuten. Takakontti hänellä oli sepeliä täynnä. Sepelin sekaan oli ripoteltu rautakuulia, koirankorvaisia kunto-ohjelmia. 

Joogamies oli aina ajoissa, kunhan lähtöajan valehteli surutta puolta tuntia aiemmaksi ja aamulla laittoi sata muistutusta.

Joogamies laittoi töihin liian kireät farkut ja kuntotestissä sekoili sanoissaan. Asiakkaat seisoivat nurkkaan jähmettyinenä kun Joogamies pyysi näitä hankkiutumaan eroon housuistaan.

Bodycombatiin taipuva Joogamies

Joogamiehellä oli rintataskut täynnä palanutta kanaa, tiesi ettei Rouva Kuulaselle saanut tulla nälkä. Keitti kahvia ja roudasi kuulia. Kyyditsi Rouva Kuulasta paikasta toiseen Kultaisella Vaunulla, huudatti radiosta bodycombatia.


Joogamiehen treeneillä oli Barbien nimi, joka treenissä repesi hauis. Nauroi isolla äänellään, nauroi vedet silmissä, nauroi kovaa. Nauroi niin että seinät tärisivät ja katosta tippui laasti.

Joogamies joogasi himassaan, kukaan ei vain oikein tiennyt missä. Sinne johtivat kärrypolut, toinen toistaan kapenevat tiet. Metsät kohosivat synkkinä kuoppien laidoilla, Mutaisissa kuopissa bulldozerit loivat maahan varjojaan.

Rouva Kuulasen olisi luullut jo oppineen – Älä mene ulos ajoissa. Tässä hän taas odotteli, kylmässä ja viimassa. Maassa jumppamatot ja gymstickit, muutama kuula ja tietokone.

Mutkan takaa kuului jytke, puiden takana vilahti kultainen salama. Kiinalainen Temppeli - vain nopat puuttuivat peruutuspeilistä. 

Rouva Kuulanen pääsi taas tekemään rakasta duuniaan - ihan parhaassa seurassa.



    Joogamies tykkäsi kaikesta musiikista - kunhan se säilytti genrensä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti