Rouva Kuulanen tunsi otsasuoniensa pullistelevan huudon tahtiin. Vasen-oikea-vasen-oikea-vasen..
Rouva Kuulasella oli ollut pitkä päivä. Viimeinen asia, mitä hän enää tässä vaiheessa olisi jaksanut, oli tämän järjettömän karjunnan kuunteleminen. Rouva Kuulanen yritti laskea itsekseen hiljaa yksi-kaksi-kolme-nel.. EI AUTTANUT!! Rouva Kuulanen yritti laskea itselleen ääneen. Ei auttanut sekään. Yritti selittää lapsilleen rauhalliseen ääneen. Ei vaikutusta.
Rouva Kuulanen tunsi tilanteen lipsuvan käsistään. Hän kuuli jonkun korottavan ääntään. Ääni karjaisi kaukaa ”Keittiöön siitä! Molemmat! Iltapalalle!”
”Me halutaan katsoa Galaxiiiii.. Äiti minä haluaaaan syödä iltapalaaaa olohuoneeessaaaaaa….” ”Eikäyeionnistueieieieieieinytmolemmatkeittiööntaisittensuoraanhampaanpesulle!!” Rouva Kuulanen kiristeli hampaitaan. Seinä näytti houkuttelevalta. Siihen jos hetken hakkaisi päätään, voisi helpottaa.
Pikku J itki ja kiukutteli pöydässä aikansa. Löysi itsensä vessasta hammasharja suustaan ja hetken kuluttua jatkoi ulvomista sängyssä. Pikku E asianlaitaan ilmeisen tyytyväisenä alkoi syödä lämpimän juustovoileivän palasia lautaseltaan. Niin kuin mikään ei koskaan olisi ollutkaan vialla.
Yläkerran huuto vaimeni. Hetken kuluttua Pikku J ilmestyi alakertaan Herra E:n sylissä, posket itkusta punajuovaisina. ”Täytyy syödä että jaksaa nukkua”, Herra E tokaisi ja istui Pikku J sylissään pöydän ääreen. Pikku J alkoi mättää leivän paloja suuhunsa.
Iltasadut ja laulut halituksin. Niihin päättyi viimein tämäkin ilta.
Aina ei vain suju. Onneksi äidin syli on rajaton <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti