Lumoutuneisuutta

Rouva Kuulanen istui koko päivän. Tämä ei ollut Rouva Kuulaselle helppoa. Istui ja kuunteli. Katsoi ja kuunteli. Ihasteli. Kävi välillä syömässä. Pieniä nyansseja, suun liikkeitä. Tarkkaili käsiä, äänen painoja. Miten ääni kohosi aaltoina. Välillä hiljeni, hetken kuluttua kohosi huutoon.

Mitä enemmän Rouva Kuulanen näki erilaisia esityksiä. Koki erilaisia puhujia. Mitä enemmän hän itse joutui alttarille. Ymmärsi pelkonsa kautta miten se voitetaan. Sitä enemmän hän osasi arvostaa ihmisiä, jotka pistivät itsensä likoon. Niitä, jotka uskalsivat esiintyä omina persooninaan.

Rouva Kuulanen arvosti karismaa. Se oli sellaista, mitä ei kaupasta saanut ostettua. Ei tilattua, ei välttämättä edes harjoiteltua. Sitä joko oli. Tai sitten ei. Se oli sisäsyntyistä taitoa ottaa tilanne haltuun. Saada ihmiset istumaan suut auki ja tuijottamaan. Lumoutumaan.

Toisen karismaa ei voinut kopioida. Oli oltava oma. Niin pitkään, kuin yritti vain matkia muita, epäonnistui lohduttomasti. Toiselta saattoi napata muutaman omenan omaan käyttöönsä. Sanonnan, taulukon, esimerkin. Sen ympärille oli luotava kokonaan oma universuminsa.

Oli uskallettava olla oma itsensä. Oli se sitten mitä tahansa. Mitä enemmän uskoi itseensä, sitä paremmin tuli maaliviivoilla onnistumaan. Itsensä epäilijä tuli aina epäonnistumaan. Uudelleen ja uudelleen. Vankimmalla itsetunnolla saavutettiin vankimmat tulokset.

Piti tietää, mitä tahtoi ja mitä arvosti ja elää elämäänsä sen mukaan. Eikä se välttämättä ollut helppoa.

Katse. Ruumiin kieli. Energia. Läsnäolo.

Siinäpä se.

Kaksi korvaa, yksi suu. Siinä suhteessa. Ihan kaikessa.

Musiikki on aina ollut Rouva Kuulasen elämän merkittävimpiä tekijöitä. Bruce Springsteen on hänen mielestään yksi maailman karismaattisimpia ihmisiä.

Musiikki ei voi olla vain musiikkia. Siinä on oltava sanomaa. Tunteita. Taitoa ilmaista kaikki mitä halutaan sanoa vain muutamassa minuutissa.