Rouva Kuulanen raahautui hotellihuoneeseen ja kaatui sängylle.
Pieni koomahetki – tästä ei hetkeen noustaisi.
Rouva Kuulanen oli aamukuudesta asti ollut liikenteessä.
Puhunut miltei taukoamatta. Taksikuskeille, lentokentän virkailijoille.
Kanssamatkustajille. Hän oli pystyttänyt koulutustilaan pöydät, jakanut kirjat
ja vihkot ja tetrat ja patukat. Opetellut talon tavoille- mikä avain kävi
mihinkin oveen, miten toimi äänentoisto, mistä varastosta löytyi mitäkin.
Opastanut opiskelijoita ylös ja alas ja pukuhuoneeseen ja keittiöön.
Rouva Kuulanen oli puhunut. Miltei kahdeksan tuntia hyvästä
kunnosta. Siitä riitti asiaa. Ohjannut harjoituksia, hyppyyttänyt
opiskelijoita. Illan lopuksi vetänyt miltei tunnin lihaskuntoharjoituksen
opiskelijoiden kanssa gymstickeillä.
Puoli yhdeksältä illalla Rouva Kuulanen oli kävellyt
maratonilta tuntuvan matkan hotellille kahden satatuhatta kiloa painavan kassin
kanssa. Kuunnellut ehdotuksia hotellin hississä ja löytänyt omaan huoneeseensa yksin.
Rouva Kuulanen istui sängyllä ja pyyhki nenäänsä hihansuuhun,
ehkä jopa vähän niiskaisi. Kukaan ei hieronut hänen pohkeitaan, ei pukenut
villasukkia jalkaan, ei syöttänyt rypäleitä, ei peitellyt sänkyyn, ei laulanut
tuutulauluja. Yksin, ihan yksin.
Rouva Kuulanen huokaisi syvään.
Onneksi hän oli tällainen
reipas ihminen. Joku toinen saattaisi jopa sortua säälimään itseään.
Jatkossa Rouva Kuulanen arvostaisi omaa sihteeriä, omaa hierojaa, omaa tarjoilijaa, omaa autokuskia, omaa yksityiskonetta, omaa puutarhuria ja omaa hotellia. Mieluiten ketjua. Mieluiten aina ihan koulutuspaikan vierestä ja mieluiten porealtaalla.
Ei muuta - Rouva Kuulanen on hyvin vaatimaton ja vähään tyytyväinen ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti