Toista ihmistä on mahdotonta muuttaa. Mutta itseään voi. Jos vain haluaa. Ja ajoittain ymmärtää.
Ajoittain sitä muuttuu olosuhteiden pakosta. Parempaan tai huonompaan. Ajoittain etsii itsestään vastauksia ja niiden vastausten löytäminen vaatii muutosta.
Rouva Kuulanen on huomannut, että muutokset voivat olla äkillisiä, juuriltaan kiskaisevia. Hän on myös saanut kokea, että muutos voi tapahtua hitaasti. Vuosien kuluessa. Jonain päivänä sitä vain huomaa muuttuneensa. Ihmisenä.
Iän myötä ihminen alkaa suhtautua kehoonsa eri tavoin kuin aiemmin. Sitä voi katsella ikään kuin kauempaa. Olenko tuo minä? Ei kai yksi kilo sinne tänne tunnu. Ennen juosten menneet raput saavat nykyään puolessa välissä puuskuttamaan. Jossain viidennen pizzan ja kuudennen oluen välillä mielessä käy ajatus. Voisiko elämä olla toisin?
Jos hyvin käy, kehostaan alkaa välittää. Sitä oppii vaalimaan. Sohvaperunasta voi tulla atleetti, entinen himourheilija oppii hieman hellittämään. Nauttimaan liikunnasta. Hidastellen.
Iän mukanaan tuomat muutokset tuovat mukanaan tavoitteiden uudelleen asettelun. Sitä miettii ruokavaliotaan, venyvyyttään, kehonsa palautumisaikoja. Niin henkisiä kuin fyysisiäkin. Vertailee helposti toisiin. Olenko yhtä hyvä? Voisinko olla parempi? Miksi olen näin vanha? Vanha ja väsynyt. Missä haluan olla kymmenen vuoden kuluttua?
Rouva Kuulanen uskoo, että runsaasti liikkuvat ihmiset suhtautuvat kehonsa vanhenemiseen myönteisemmin. Hyväksyvämmin. Juoksemalla vastakkaiseen suuntaan ei saa aikaa pysähtymään. Toivoen se kuitenkin muuttaa elämää. Pehmentää ikääntymisen mukanaan tuomia tömähdyksiä.
Itseään on turha vertailla muihin. Rouva Kuulanen haluaa silti kannustaa jokaista uskaltamaan. Muutoksessa asuu kasvun siemen.
Vanheneminen ei ole este eikä rajoite. Vanha koira oppii uusia temppuja siinä kuin nuorempikin. Muuttuu siinä missä nuorikin. Asiat vain tehdään vanhempana hieman eri tavalla.
Ehkä hieman hitaammin. Silti vauhdin hurmasta nauttien.
Alati muuttuva taivas