lauantai 25. kesäkuuta 2011

Juhannuspäivän jatkot

Selvittyään ylös Kemijoesta Rouva Kuulanen pakkasi Anopin, Herra E:n ja pojat autoon. Hurautettiin Santasportiin. Anoppi oli mainostanut Lappsetin Funparkia. Sisäliikuntapuistoa lapsille. Halusi viedä pienet pojat sinne leikkimään.


Funpark oli kiinni. Juhannuspäivä ja kaikkea. Onneksi pihalla oli rivissä erittäin lujaa menevän näköisiä ralliautoja, joita piti päästä kokeilemaan. Kypärät päähän ja menoksi. Pikku J pisteli menemään kuin vanha tekijä, huristi mäkeä alas niskahiukset hulmuten.
Pikku E ei ylettänyt polkimille eikä oikein osannut ohjatakaan. Lujaa piti silti päästä. Rouva Kuulanen kääri hihansa ja niin sitä mentiin. Juostiin ja kiemurreltiin.




Kurvit suoriksi

Hetki jaksettiin. Sitten lähdettiin keilaamaan.
Santasportin keilaradalla kevyin pallo painoi kuusi kiloa. Lapsia varten radan reunat sai ylös. Kengissä löytyi melko sopivat koot kaikille. Pienin koko oli 28 ja se pysyi Pikku E:n jalassa riittävän hyvin.
Jokainen keilasi vuorollaan. Selvittiin kaksi kierrosta.


Sitten Pikku E lähti kävelemään. Anoppi perässään painatti pihamaalle. Muut jäivät jatkamaan. Pikku J kokeili erilaisia tekniikoita. Kuusi kiloa oli nelivuotiaalle hieman liian painava.
Hätä keinot keksii. Radan sivusta löytyi muutama teline. Niitä pitkin kun vieritti, alkoi keiloja kaatua.
Pikku J keilasi omalla vuorollaan. Keilasi Pikku E:n vuorolla. Keilasi Anopin vuorolla. Ei olisi malttanut odottaa että Herra E ja Rouva Kuulanen vierittivät palloa omalla vuorollaan. Suuttui kun tunti tuli täyteen ja piti lopettaa. Pikku J olisi halunnut tehdä täyskaadon punainen keila ensimmäisenä. Olisi halunnut ilmaisen juoman, mikä tiskiltä siitä hyvästä luvattiin.

Ikinuoren 72 -vuotiaan anopin taidonnäyte

Eipä auttanut. Ensi kertaa varten täytyy kasvattaa vähän lisää papua.
Lopuksi käytiin Lappsetin leikkipuistossa talon toisella puolen. Pienet apinat roikkuivat ja hyppivät. Vielä löytyi energiaa.




Herra E oli tässä vaiheessa jo luovuttanut. Kuorsasi autossa silmälasit vinossa.
Aurinko paistoi. Tuli hiki. Päätettiin lähteä syömään hirvenpaistia. Juoda autossa pillimehua.

Energiaa kului päivän aikana huimasti. Lapset saivat uusia kokemuksia ja taidot karttuivat. Aikuisetkin pysyivät lasten perässä liikkeessä koko ajan. Kaikille tuli ja jäi hyvä mieli.
Ehkä ensi vuonna mökkeillään koko juhannus. Ehkä ei. Jää nähtäväksi. Huomenna kuitenkin.

Erilainen juhannus oli hyvä juhannus. Kerrassaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti