tiistai 23. heinäkuuta 2013

Rappuvetojen woman poweria

Rouva Kuulanen seisoi rappujen alla. Mittaili askelmia katseellaan. Kiskoi napit korvistaan. Riisui takkinsa ja nakkasi sen syrjään.

Siitä oli aikaa, kun hän oli rapuille viimeksi jalkansa laskenut.

Rouva Kuulanen nykäisi lippaa syvemmälle silmilleen. Veti leuan sisään. 

120 askelmaa ylös ei kuulostanut paljolta. Ensimmäinen kerta meni salakavalan kevyesti.Toisella kierroksella Rouva Kuulanen teki puolikuolemaa.

Kolmannen kerran ylösnousemuksessa ylätasanteelle ilmestyi lauma nuoria. Rouva Kuulasen pinkoessa rappuja ylös kannustus oli kovaa: ”Hyvä! hyvä! Jaksaa! Jaksaa!”

”Ei hitsi meinaa jaksaa..” Rouva Kuulanen läähätti perille päästessään. ”Tulkaa mukaan, otetaan kisa?” Lähti laskeutumaan alas portaita. ”No äijät, lähetään. Otetaas kisa.” Kolme nuorta yritti pysyä Rouva Kuulasen vauhdissa rappujen juurelle.

”EI HYYDY EI HYYDY NYT MENEE JAKSAA JAKSAA!!!!” Rouva Kuulanen kannusti kahden ensimmäisen loikkiessa rappuja ylös. Puolessa välissä meinasi vauhti kadota. ”MENEE MENEE POJAT EI LUOVUTETA - JAKSAAAA!!!” Rouva Kuulasen huuto sai karjuihin kipinää.

Ylätasanteella tytöt taputtivat ja näyttivät sopivan hurmaantuneilta.

”No niin, sittenkö on meidän vuoro?” Rouva Kuulanen kysyi viimeiseltä pojalta. Tällä oli tumma kihara tukka ja mustat kengät valkoisin nauhoin. ”Ai mä vai ..? No, mennään sitten..” Poika vastasi empien ja asettui Rouva Kuulasen viereen.

”Än –Yyy – Tee – NYT!!!” 

Ylätasanteen jengi huusi ja hihkui, taputti raivoistasti. ”Ei **** ttu tää ei onnistu mä oon tässä ihan **ska ..!” poika kirosi jostain takaa ”TULEE TULEE EI SAA LUOVUTTAA!!” Rouva Kuulanen kiljui selkänsä taakse. ”JALKAA TOISEN ETEEN, NOUSEE NOUSEE!”

Loppuaskelmat Rouva Kuulanen puri hampaita yhteen reisien lyödessä liekkejä. Olisi ollut vähän noloa lopettaa kesken. Reidet tuntuivat tönkkösuolatuilta muikuilta, hauikset lepattivat tuulessa. Tasanteen päällä tytöt olivat kädet pystyssä. ”High Five!” Kaikkien kolmen kanssa paukutettiin kämmeniä yhteen.

”Woman Power!”


Näyttää helpolta .. 


Jaksaa jaksaa!! 


Rouva Kuulanen luovutti raput paikalliselle futisjengille.


Mahtavia ipanoita! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti