Helsingin Sanomien aamuisen artikkelin innoittamana Rouva
Kuulanen päätti lähestyä päivää uusiutuneella asenteella.
Katsoa ihmisiä silmiin. Hymyillä. Olla mukava. Ei sillä,
etteikö Rouva Kuulanen yleensäkin olisi, mutta tänään jotenkin erityisesti.
Rouva Kuulanen lähti junalla töihin tekemään kuntotestejä koko
päiväksi. Istui terhakkaana penkillä ikkunan vieressä. Hymyili. Haki
katsekontaktia.
Ihmiset istuivat päät painuksissa. Kokonainen penkkiryhmä tuijotti
jokainen kiinnostuneesti puhelintaan. Joka toisella oli kuulokkeet korvilla ja
joka toinen luki Metroa. Joka kolmas tuijotti ikkunasta ja joka neljännellä oli
aurinkolasit silmillään. Torjuvat juonteet suupielissään.
Rouva Kuulanen ei halunnut lannistua. Kävellessään
rautatieasemalla metroa kohti Rouva Kuulanen nosti leukaansa ja hymyili omasta
mielestään oikein säteilevästi.
Tuolla nainen poltti tupakkaa. Tuolla joku tonki roskista.
Kaksi miestä tervehti toisiaan, elehtivät vaivaantuneesti. Joka toinen räpelsi
puhelintaan, puhui tai tekstasi. Näille Rouva Kuulanen tuhahteli ylemmyydentuntoisesti.
Elämä meni NIIN ohi pelkkää puhelinta tuijottaessa.
Asematunnelissa Rouva Kuulanen nosti aurinkolasinsa pään
päälle. Pääsi lähemmäs ihmistä. Katsoi ja hymyili. Iski eräälle naiselle
silmää. Tämä näytti pelästyneeltä. Punastui. Siirtyi kauemmas ja käänsi
selkänsä.
Miesten päät alkoivat kääntyä. Eräs ei enää tiennyt, mihin
suuntaan olisi kävellyt Rouva Kuulasen hymyn edessä. Toinen siirtyi lähemmäs.
Kolmas mittaili katseellaan, neljäs jähmettyneenä tuijotti. Tämä ei ehkä
ollutkaan niin hyvä idea.
Kun metron oransseilla penkeillä eräs mies nojautui kohti
utuinen katse silmissään, veti Rouva Kuulanen aurinkolasit takaisin silmilleen.
Kaivoi puhelimensa esiin ja kassin tiukasti viereensä penkille.
Olikin muutama uusi
sähköpostiviesti vastattavana.
Rouva Kuulaselle kävi AIVAN kuin Jenniferille tässä videossa ..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti