Pulleron valaistuminen

”NYT JUOSTAAN TUO MÄKI IHAN TÄYSILLÄ!! JAKSAA JAKSAA!!!”

Hullu Treenari pinkoi sata metriä edellä hurmaantuneena omasta vauhdistaan. Taakse jäi Hikinen Pullero, joka edellisellä lomalla aamiaisen ja lounaan välillä tilasi ranskalaisia ja kalapuikkoja rantatuoliinsa.

Joka viimeiset kymmenen vuotta oli kaalisoppakuurien välillä korvannut liikunnan pullansyönnillä ja ainoa sykettä nostava liikunta oli tapahtunut omalla kotisohvalla, television äärellä.

Treenari pomppi mäen päällä haara-perus –hyppyjä, ryhti sotilaallisen suorana, hiustupsu hikipannan yläpuolella heiluen. ”MITÄ NÄYTTÄÄ SYKE, MITÄ NÄYTTÄÄ SYKE!?” Karjuu ”JA EIKUN MENNÄÄN!!!”

Pullero raahautui perässä. Kasvot tomaatin värisinä. Kylkeen pisti. Henki kulki pihisten. Hullu Treenari hyppäsi polulta metsään, karjui jotain Trail Runista mennessään.

Pullero pysähtyi tien varteen, nojasi puuhun. Suussa maistui veri ja oksennus. Korvissa humisi ja ohimoissa kiristi. Jalat painoivat tuhat kiloa, henki kulki hetkittäin.

Jossain metsässä ryskyi, Hullu Treenari siellä meni menojaan.

Pullero kääntyi ympäri. Sata metriä autolle tuntui kymmeneltä kilometriltä. Sumuisen verhon läpi Pullero yritti löytää oikean kulkupelin, Punaista Autoa vaalean harsomaisen udun läpi oli vaikea erottaa.

Kaksinkerroin autossa ratin yli taipuneena Pullero kohotti katseensa. Äkillinen valoilmiö sai Pulleron siristämään hien täyttämiä punareunaisia silmiään. Jumalallinen ilmestys seisoi Punaisen Auton vierellä. Ääni kuului kaukaa, se oli täynnä kaukaisten metsien huminaa ja kallioiden kuminaa. Kirkkaat vedet helkkyivät lauseiden tavuissa, valuivat hehkuvaa laavaa Pulleroa kohti.

Valtava lihaksikas käsi ojentui Pulleroa kohti. Pitkät hoikat sormet ojensivat kultareunaista, säteilevää palaa. ”Ota tämä”, ääni jylisi. ”Sinä olet valmis laiskanpulseka Pulleroni. Sinussa on kaikki Voima. Kaikki se, mitä elämä vaatii. Unohda kärsimys, unohda kipu. Tule kanssani Pullero, niin et enää koskaan näe nälkää.”

Äkillinen ymmärrys täytti Hikisen Pulleron joka solun. Rauha laskeutui hänen ylleen.

Ei sen tarvinnut olla kärsimystä. Nälkää ei tarvinnut nähdä. Matkasta sai nauttia.

Tästä päivästä eteenpäin hänellä oli Johdatus. Hänellä oli Voima. Nyt hän tiesi Suunnan, Tie oli selvä.

Käsi Jumalallisen Ilmestyksen kädessä Pullero asteli kohti auringon laskussa kylpevää bussipysäkkiä. Ovet avautuivat äänettömästi ja sulkivat Pulleron sisuksiinsa.

Pulleron matka oli alkanut.

 Metsä <3