maanantai 29. huhtikuuta 2013

Matka

Kello oli lähemmäs kahdeksaa maanantai –iltana. Kehonhuoltotunti oli juuri päättynyt, asiakkaat keräilivät mattojaan rullalle ja valuivat hot-salista ulos. Rouva Kuulanen keräili tavaroitaan ja hyvästeli samalla asiakkaita hymyillen.

Kurkku tuntui hieman karhealta, kuulassa ja sisäpyöräilyssä oli tullut taas huudettua vähän liikaa. Rouva Kuulanen mietti, oliko ollut tunnilla liian hätäinen, antanut asiakkaille tarpeeksi aikaa hakea hengitystä ja rentoutua. Hakea liikkeitä itselleen sopiviksi. Muutamaan kertaan hän oli sekoillut sanoissaan. Se ärsytti Rouva Kuulasta suunnattomasti.

Eräs vakioasiakkaista pysähtyi Rouva Kuulasen eteen. ”Kiitos näistä tunneista”, Asiakas kiitti.  ”Minä lopetan nyt tähän, en kesäisin jaksa käydä sisällä kuntoilemassa.” Asiakkaan silmät kyyneltyivät. ”Nämä ovat olleet parhaita tunteja, missä olen koskaan käynyt”, asiakas jatkoi.

”Nyt minä alan tässä itkemään ..”, niiskaisi. ”Minä olen käynyt Anne Pohtamosta lähtien kaikenlaisilla tunneilla. Olen sitä ikäluokkaa, jotka ovat jumpanneet Jane Fondan tahtiin”, naurahti kyynelten läpi.

”Täällä olen huomannut talven aikana, miten olen muuttunut notkeammaksi ja vahvemmaksi. Ryhti on oiennut ja henki kulkee paremmin. Tämä on ollut minulle Matka, ansiostasi aion syksyllä aloittaa joogan. En ole siihen aiemmin uskonut pystyväni. Kiitos sinulle, olet ollut ihan paras.”

Rouva Kuulanen halasi Asiakasta. Toivotti hyvät kesät ja pyysi tulemaan syksyllä takaisin. Tämä oli ollut yksi uskollisimmista koko talven ajan.

Pukuhuoneessa Rouva Kuulasen oli pakko hetkeksi istahtaa. Pää oli tyhjä, sydän otettu ja kiitollinen.

Välillä sitä mietti. Oliko riittävästi. Oliko oikealla tavalla.

Eikä sitä kai koskaan oikein kunnolla uskonut. Olevansa.

                 

                Rouva Kuulanen on kiitollinen asiakkaistaan  <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti