torstai 21. heinäkuuta 2011

Viisas Vanha Nainen

Rouva Kuulanen haluaisi tulla oikein vanhaksi. Vanhaksi ja viisaaksi. Naiseksi isolla ännällä.
Vanhana viisaana naisena hän istuisi ja katselisi. Kiikkustuolissa kuistilla. Punaisena hohtavaa, kaukaista auringonlaskua.
Hänellä olisi kasvoissaan viisi miljoonaa ryppyä. Hiukset isolla nutturalla. Yllään kielon tuoksua. Rintabodarin käsivarret jaksaisivat kannatella. Sinua, Sallaa, naapurin Kaisaa. Ihan vaikka jokaista.
Viisaana vanhana naisena hän tanssisi sambaa, rumbaa ja salsaa. Korkokengät jalassa puhaltelisi purkkapalloja. Aamuyöstä keittiössä tarjoaisi tomaattikeittoa. Kyytipojaksi lasimaljasta tilkan kuohuviiniä.
Asettelisi helmoihinsa lapset kulmakunnan. Isot sekä pienet, veikan sekä unnan. Kertoisi satuja inkkareista ja prinsessoista. Sammakoista, sormusten herroista. He joisivat mehua kierrepillillä ja heittelisivät vesi-ilmapalloja.  Nukkuisivat riippukeinussa pitkiä päiväunia.
Hän ajaisi isoa moottoripyörää. Isojen karvaisten miesten kanssa pitkin kolmos-kehää. Kasvattaisi kirsikoita, omenoita, rypäleitä, viikunoita. Kesäisin niittäisi puutarhassa viikatteella heinää.
Viisaana vanhana naisena hänellä olisi vastauksia.  Edelleen kysymyksiä. Hän kysyisi, häntä kuunneltaisiin. Hänelle vastattaisiin ja häntä katsottaisiin. Kauniisti ja nätisti.
Hän kiertäisi maailman kongresseja, pääkaupunkeja, metropoleja. Pitkässä hulmuavassa viitassa jakelisi poskisuudelmia. Pitäisi puheita, kirjoittaisi kirjoja. Poseeraisi pitkällä punaisella matolla salamavalojen välkkeessä.
Kotona häntä odottaisi nojatuoli. Takkatuli ja villasukat, oma kulta ja tuhat kissaa. Omat tutut lenkkipolut, crossipyörä ja sata kiloa painavaa rautaa.

Kotona on parasta

3 kommenttia:

  1. ..Ei olisi suinkaan vanha (viisas) nainen hunningolla.. :D

    VastaaPoista
  2. Jos moottoripyörällä ajaminen lasketaan hunningolla oloksi ;)

    VastaaPoista
  3. .. Moottoripyötän "sykkeet" pysynevät Rouva Kuulasen käsissä "pk-alueella", joten annettakoon tämä Kuulaselle anteeksi.. ;D

    VastaaPoista