torstai 15. syyskuuta 2011

Kipukynnyksillä

Pikku E:n hengitys rohisi. Silmät olivat puoli avoinna, posket kuumeesta punaiset. Pienet sormet nykivät peiton päällä, silmäluomet värisivät. Rouva Kuulanen silitti huolissaan pienen pojan poskea. Kuumelääke ei tuntunut auttavan.
Rouva Kuulanen oli pikapikaa ehtinyt käydä suihkussa. Kuorinut yltään hikiset ja haisevat treenivaatteet, jotka yllään oli pyörinyt jo monta tuntia. Hän oli tänään käynyt työpaikkansa koulutuksessa treenaamassa kuulaa ja uutta Muokkaus-tuntien konseptia. Vetänyt sisäpyöräilyä ja illan päätteeksi vielä kahvakuulaa.
Rouva Kuulanen ei ollut ehtinyt syömään missään välissä. Onneksi kassin pohjalta oli löytynyt yksi satsi palkkari-jauhetta. Sen hän oli sekoittanut sheikkerissä ja juonut pyöräillessään töistä kotiin.
Kivistävin reisin Rouva Kuulanen kantoi Pikku E:n sohvalle pötköttämään. Poika oli kuumeesta sekava. Pieni ja pörröinen dinosaurus-pyjamassaan. Pikku E hörppäsi mehua ja otti pupun kainaloon. Valitti pienellä äänellä, työnsi kuumia varpaitaan Rouva Kuulasta vasten.
Seuraavana yönä ei pahemmin nukuttaisi. Rouva Kuulanen oli aina ollut huono yöeläjä. Hän haki henkistä tsemppiä siihen jo valmiiksi. Rouva Kuulasen fysiikka ei oikein kestänyt huonosti nukuttuja öitä. Lihakset ja elimistö eivät saaneet tarvitsemaansa lepoa. Seuraava päivä ei lähtisi missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Tiukka treeni ja vähäinen yöuni sopivat erityisen huonosti yhteen.
Onneksi aamulla ei ollut ihan heti kiire mihinkään. Jossain vaiheessa vaaka kallistuisi toisinpäin ja koko perhe nukkuisi muutaman yön täydessä koomassa.
Rouva Kuulanen tarjosi Pikku E:lle juotavaa. Keinutti sylissään takaisin uneen.


1 kommentti: