lauantai 3. syyskuuta 2011

Kaalimaan Kakarat

Rouva Kuulanen tulee yleensä lastensa kanssa hyvin toimeen. Noin keskimäärin.
Rouva Kuulanen on mielestään aika rento mutsi. Ei välitä pienistä sotkuista. On valmis joustamaan. Valitsee taistelunsa. Nauraa lastensa kanssa, ei lapsilleen.
Rouva Kuulanen on mielestään suhteellisen oppinut mutsi. Hän on lukenut erityispedagogiikkaa. Kasvatustieteitä. Valmistunut toimintaterapeutiksi, suuntautunut lapsiin ja nuoriin. Hän on työskennellyt kouluissa, lastentarhoissa. Erityisnuorten , vaikeasti kehitysvammaisten lasten kanssa.
Rouva Kuulanen on mielestään sopivan lapsellinen mutsi. Hän jaksaa kuunnella. Jaksaa kannustaa. Yrittää tsempata ja opettaa. Vie lapsiaan luontoon, opettaa kunnioittamaan. Kaikkea elävää ja eloperäistä. Antaa jokaisen elää omaa annettua elämää.
Rouva Kuulanen on normaalisti mielestään ihan ok mutsi.
Joinain päivinä vain mikään ei suju. Sellaisina päivinä Rouva Kuulanen ei lopulta näe metsää puilta.
Joinain päivinä lapset ovat huonolla tuulella heti aamusta. Rouva Kuulasta väsyttää. Lapset roikkuvat, vaativat, itkevät ja raivoavat. Eivät usko kun sanotaan. Vänkäävät ja kiljuvat mennessään. Heittäytyvät lattioille, eivät väistä muita. Lyövät ja potkivat, enimmäkseen toisiaan.
Joinain päivinä mikään ei kelpaa. Eikä Rouva Kuulanen jaksaisi.
Sellaisina päivinä Rouva Kuulanen huomaa odottavansa iltaa heti aamusta. Sellaisina päivinä Rouva Kuulasen päässä kiristää, huumori on piukassa. Sellaisina päivinä Rouva Kuulanen haluaisi nostaa lapsensa ulko-oven ulkopuolelle. Jäädä itse sisälle. Vetää verhot kiinni ja peiton korville.
Sellaisia päiviä on onneksi harvassa. Ja seuraava päivä tuo aina mukanaan uutta toivoa.
Ehkä lähimarketin savuavat rauniot on saatu aamuksi pystyyn. Ehkä naapurin pikkutyttö ei enää karkaa ikkunasta omille teilleen. Ehkä pihaviemärit on saatu uudelleen avatuiksi. Ehkä Rouva Kuulasen revityt istutukset kasvavat seuraavana keväänä uudelleen.
Ehkä Rouva Kuulanen jaksaa ja jaksaa ja jaksaa ja jaksaa seuraavana päivänä paremmin.
On taas ihan ok mutsi. Eikä välitä pienistä. Pienistään silti kuitenkin.

 
Taipuu tuulessa mutta ei kaadu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti