maanantai 15. elokuuta 2011

Rintabodarin päiväohjelma

Rintabodari laittaa aamuksi kellon soimaan ja käy lenkillä ennen töihin lähtöä.

Rintabodari ei syö eikä juo eikä käy vessassa ennen lenkkiä. Lenkillä pyörryttää ja heikottaa ja pissahätä on valtaisa. Rintabodari uskoo, että kärsimys jalostaa. Hieman helpottaa kun hän miettii miten rasvasoluissa tirisee.
Kotiin päästyään Rintabodari sekoittaa palkkarit sheikkerissä ja vetäisee ne huiviinsa. Rintabodari käy kylmässä suihkussa. Hän vetää valkoiset tennissukat jalkaansa ja käärii kultakäädyt kaulaansa.
Aamupalaksi Rintabodari keittää kaurapuuroa. Sekaan hän laittaa purkin raejuustoa ja litran mehukeittoa. Sitä mansikanmakuista. Dosetista Rintabodari nappaa päivän vitamiinit. Muskelivitamiinit, multi-duot, omegat ja magnesiumit. D-vitamiini tulee olla erikseen 50 mikrogrammaista.
Töissä rintabodari käyttää tiukkoja t-paitoja ja väljälahkeisia better bodies –farkkuja. Paita on tiukka hauiksen kohdalta ja kiristää sopivasti selästä. Ruokalassa Rintabodari kerää lautaselleen kanan rintafilettä ja toisen purkin raejuustoa. Juo kahvia mustana ja ihailee itseään ruokalan peilistä.
Välipalaksi Rintabodari nauttii puuroa, raejuustoa ja litran mehukeittoa. Sitä mansikanmakuista. Rintabodari juo kahvia mustana ja ottaa salaa päiväunet kahvihuoneen mustalla nahkasohvalla.
Töiden jälkeen Rintabodari suuntaa salille putkikassi olalla. Matkalla nappaa Mannisen Maniaa ja glutamiinia saadakseen treeniin lisää tehoja.
Alkulämmittelyksi riittää vimmattu huitominen puisella kepillä. Senkin tarkoituksena vain saada muut treenaajat pysymään rintapenkistä kaukana.
Rintabodari tekee isoilla painoilla alle kymmenen toistoa. Pudotussarjoista hän hakee treeniin lisää tehoja. Niitä tehdessään hän puhisee kaverille tekevänsä pudotussarjoja. Ettei kukaan luule ettei hän jaksa isommilla painoilla. Sarjojen välillä levätessään rintabodari tekee peilin edessä poseerausliikkeitä.
Treenin jälkeen Rintabodari istuu 15 minuuttia saunan lauteilla. Juo palkkarit sheikkeristä ja suuntaa kohti kotia.
Päivälliseksi Rintabodari syö kananrintafilettä ja purkin raejuustoa. Iltapalalla maitorahkaa ja litran mehukeittoa. Sitä mansikanmakuista.

Rintabodari Ronnie Coleman tietää miten poseerataan

4 kommenttia:

  1. Sangen pelottavan näköinen rintabodari! Ei paljon rasvaprosentti päätä huimaa kaverilla! Huh!
    Tuossa olisi tavoitetta kerrakseen. :D :D

    VastaaPoista
  2. Sulla on kertakaikkaan vauhti päällä! Mainiota, en muuta sano!

    VastaaPoista