tiistai 2. elokuuta 2011

Pyramidikuula osa 2.

Rouva Kuulasen askel painoi. Aamulla oli tehnyt mieli lenkille. Silloin ei ehtinyt. Enää ei  huvittanut.
Rouva Kuulanen tuijotti Täyttömäen rappuja edessään. Prhhn. Nyt mentiin. Viimeinen huipulla siivoaisi eteisen kaapit.
Polvennostojuoksua puoleenväliin. Polvea oli pakko nostaa korkealle, jos aikoi pitää vauhtia yllä. Astua joka askelmalle. Naps naps naps. Jalka iski lautaan. Välillä raput kallistuivat oikealle. Sitten taas vasemmalle. Onneksi ei satanut. Kehonhallinta olisi noussut uusiin ulottuvuuksiin liukkaalla laudalla.
Puolessa välissä oli pakko vaihtaa harppomiseksi. Sydän yritti hypätä rinnasta ulos. Korvissa kohisi. Kaksi rappua kerrallaan. Pakaroita puristi.
Loppumetrit Rouva Kuulanen loikki. Viimeinen rutistus - ja voittajafiilis.
Huipulla tuuli. Helsinki kylpi iltapäivän auringossa. Maailma näytti hienolta. Kyllä taas kannatti!
Loppumatkan Rouva Kuulanen juoksi rauhallista tahtia vuorotellen ylämäkeen sekä alamäkeen. Lopussa teki tasamaalla muutaman irtioton ja viimeisen kilometrin hän käveli.
Kotiin päästyään hän nappasi käsiinsä kaksi kahdentoista kilon kuulaa ja teki lupaamansa pyramidin.
Pyramidin jälkeen Rouva Kuulanen raahautui viimeisillä voimillaan poikiensa viereen sohvalle. Pikku E katsoi häntä tarkkaavaisesti ja kysyi: ”Äiti - miksi sinä olet käynyt uimassa?”




1. Liike
Keinukyykky + pull-over
Takaisin rullatessa käytä kuulan painoa auttamaan sinut takaisin jaloillesi.
Pidä selkä suorana!




2. Liike
Maastaveto + kulmasoutu
Kuula läheltä jalkoja. Vedä kuulat takaviistoon lantioon päin.
Yksi soutu kerrallaan -> Nouse välillä takaisin ylös.
Selkä suorana!



3. Liike
Punnerrus kädet kuulien päällä.
Polvet maassa tai suorina.
Keskivartalo tiukkana!



4. Liike
Vartalonkierto
Pidä jalat maassa tai ilmassa.
Kierrä rauhalliseen tahtiin puolelta toiselle.
Katse kiertää mukana!

   ***  ****  ***** 
Ttreenin päälle täysjyväpasta-minimozzarella -salaatti maistui hurrrjan hyvältä!


Koirallekin olisi maistunut ..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti