maanantai 22. elokuuta 2011

Rouva Kuulasen Elämänenergia

Rouva Kuulanen on nuorempana käyttänyt aikaansa erilaisten ja erinäisten henkilökohtaisten asioiden parissa tuskailuun.
Milloin hän on halunnut olla pidempi. Milloin lihaksikkaampi. Joskus tummaihoisempi, joskus tummatukkaisempi. Hän on halunnut olla terävämpi, sanavalmiimpi, fiksumpi ja filmaattisempi.
Hän on sanonut asioita, joita ei ole tarkoittanut. Hän on rypenyt ja ryvettynyt. Ollut nolona ja vajonnut maan alle. Hän on tuntenut häpeää, itsesääliä, huonoa omaatuntoa ja epäuskoa.

Eräänä päivänä hän sitten vain huomasi itsensä. Katsoi peiliin ja ehkä vähän naurahti. Sinäkö siinä - miten mukava tavata.
Siitä alkoi Rouva Kuulasen rakkaustarina. Peilistä löytyi Rouva Kuulasen elämänenergia.

Jos Rouva Kuulanen olisi tummaihoisempi ja lihaksikkaampi, fiksumpi ja filmaattisempi. Silloin hän olisi joku täysin muu. Kenties hän olisi täynnä itseään. Puhuisi vain itsestään. Näkisi vain itsensä. Kuulisi vain itsensä.
Hänellä olisi jonkun toisen perhe. Jonkun muun ystävät. Lapset tuntuisivat vierailta ja autokin olisi eri merkkiä.

Jos syysiltana kuljet ja kuulet huudon, saattaa se olla Rouva Kuulanen käskyttämässä opetuslapsiaan. Lempeän hirmuvaltiaan ottein, piiskaten ja rohkaisten.
Rouva Kuulasella on vahvat hauikset ja tukevat otteet.

Takalistoon potkien.  Maasta ylös auttaen.
Kuka tietää - siitä jengistä saatat löytää oman elämänenergiasi.

Loistavat ystävät antavat enemmän energiaa kuin ottavat


Torstaina 25.8 klo 18-19 Rouva Kuulasen kahvakuulatunti Malminkartanossa, iso nurtsikenttä joen ja laiturin kupeessa!
Saa ilmoittautua etukäteen tai vain ilmaantua paikalle. Hinta 5 egeä.
Rouva Kuulaselta löytyy kuulia, oma kuula ei välttämätön.
Tule treenaamaan hyvässä seurassa hyvä hiki pintaan.
Tervetuloa!

3 kommenttia:

  1. Kylläpä osaa Rouva Kuulanen kerta kerran jälkeen yllättää viisailla sanoillaan! :) Jälleen kerran antoi ajattelemisen aihetta, positiivisessa valossa, luonnollisesti. :)
    Kiitos siis isosti siitä! :)
    "Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia" :)

    VastaaPoista
  2. Viisaita ja opettavia ajatuksia!

    VastaaPoista
  3. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää :)
    Positiivisuus ruokii postitiivisuutta, negatiivisuus negatiivisuutta.
    Elämä maistuu mukavalle kun pikkuhiljaa oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.

    VastaaPoista