sunnuntai 14. elokuuta 2011

Rintabodareita ja Roskakuskeja

Rouva Kuulanen miettii usein, minkä alan ammattilaisia hänen pienistä pojistaan aikuisina tulee.
Tuleeko Rouva Kuulasen pojista aikuisina samanlaisia rintabodareita kuin äidistään? Aikuisia jotka äiti on pieninä pakottanut syömään kukkakaalia. Jotka raahaavat putkikassia mukanaan kaikkialle ja käyttävät valkoisia tennissukkia.
Pitävätkö he kaksi numeroa liian pientä paitaa siinä toivossa että lihakset erottuisivat täydessä loistossaan. Käärivät metrikaupalla kultakäätyjä kaulansa ympärille ja kasvattavat banaaniterttuja kainaloissaan..
Rouva Kuulanen on kuullut kehonrakennuksen lisäävän itsetuntoa. Paidankauluksesta pullottava rintalihas yhdistettynä hihaa rikkirepivään hauikseen onkin sangen vaikuttava näky. Sen on PikkuveliPikkupoika todistanut moneen otteeseen.
Taannoisen pinaattikeskustelun jäljiltä Rouva Kuulanen ei toisaalta ole yhtään vakuuttunut pienten poikien rintabodauksen puoleen kallistuvaan uravalintaan.
Pienistä pojista voisi tulla isänsä jalanjäljissä muusikkoja. He soittaisivat kitaraa isänsä bändissä ja laulaisivat taustoja äänitysstudiossa. Roudaisivat kamoja sisään ja ulos sillä välin kun Herra E parantaisi maailmaa oluen ääressä.
Pikku J:n rokkitukan kasvatus on jo hyvässä vauhdissa. Hiukset herättäisivät eittämättä lemmekkäitä tunteita teinityttöjen sydämissä.
Pikku E osaa kaksivuotiaan raivolla sangen taitavasti paiskoa tavaroita pitkin seiniä. Hän menestyisi hyvin hotellihuoneessa keikan jälkimainingeissa.
Kun pieniltä pojilta kysyy, on heidän uranvalintansa selvä.
Pikku J:stä tulee roskakuski. Hän ajaa sekä sekajäte- että biojäteautoa. Keväisin ja syksyisin lakaisukonetta, kesällä päältäajettavaa ruohonleikkuria.
Pikku E ajaa sitä mitä Pikku J:kin. Tekee samaa mitä Pikku J:kin. Kyselemättä ja kyseenalaistamatta.
Rouva Kuulasen pojilla on raudanluja usko itseensä sekä omiin mahdollisuuksiinsa tässä maailmassa. Siinä me aikuiset voisimme useammin ottaa lapsissa mallia.Täytyy vain uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä.
Elämä on vesi – se kantaa niitä jotka antautuvat sen kannettaviksi.

Miksei myös Herra E voisi harkita itselleen uranvaihtoa ..

1 kommentti:

  1. Kyllä sinä sitten osaat kirjoittaa! Superhauska ja ehkä vähän haikeakin, voiko sanoa, tarina! Kirjan voisit näistä koota! <3

    VastaaPoista