torstai 12. syyskuuta 2013

Elämänkaaripsykologiaa

Miksi minä olen täällä? Mitä minä haluan elämältä? Haluanko onnistua? Löytyykö tahtoa ja tahdonvoimaa? Ajaako minua sisäinen vai ulkoinen motivaatio ja tulenko onnistumaan?

Jos lähtökohtaisesti jo taipaleensa alussa kuvittelee mielessään oman epäonnistumisensa, ovat mahdollisuudet onnistumiseen hämmentävän olemattomat. Jos keskittyy pelkoon omasta epäonnistumisestaan, ei koskaan löydä sinne minne pitäisi. Päätyy sivuraiteille ja hukkaa itsensä polun varrelle.

Jo pelkästään mentaalisella harjoittelulla on voimaharjoittelussa todettu tulevan positiivisia vaikutuksia. Kun pelkällä ajatuksen voimalla laittaa rautaa liikkumaan, yltää lopputesteissä lähtötilannetta parempiin tuloksiin. Erot harjoitelleisiin koehenkilöihin ovat yllättävän pieniä.

Mitäpä jos tätä soveltaisi ihan kaikkeen muuhunkin.

Sen sijaan, että pelkää sanoa ääneen mitä todella tahtoo huutaisikin sen suureen ääneen. Onko meillä todellisuudessa mitään hävittävää?

Sen sijaan, että uskoo jo ensimmäisessä mutkassa voimiensa loppuvan, keskittyykin näkemään maaliviivan ja itsensä sitä ylittämässä. Kädet korkealla pään päällä voitonmerkkiä heiluttaen.

Sen sijaan että keskittyy ajattelemaan kaikkea sitä, missä kokee olevansa huono ja epäonnistuvansa, näkeekin kaiken sen mahtavuuden, värien kakofonisen sinfonian, positiivisen virittyneisyyden, ylevöittävän rikkauden - kaikki  ne mahdollisuudet mitä elämä pitää sisällään.

Jospa lakkaisikin ajattelemasta, että ”Minun on pakko”. Sen sijaan ajattelisi, että ”Minun kannattaisi”. Tällöin lopputulos ja tavoiteltava asia kuulostaa heti houkuttelevammalta ja usko omaan onnistumiseen saa vahvistusta.

Siinä vaiheessa, kun uskaltaa ajatella MINÄ tahdon, MINUN mielestäni, MINÄ uskon ilman syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita, on jo päässyt pitkälle.

Ihminen on yhtä oman mielensä kanssa. Niitä kahta ei voi erottaa toisistaan.

Mitä jos lakkaisimme ulkoistamasta omia ajatuksiamme kehomme ulkopuolelle ja uskaltaisimme toimia läsnä omassa elämässämme? Mitä silloin tapahtuisi?

Meillä jokaisella on oikeus olla. Arvokkaita omalla tavallamme.


Usko, toivo ja rakkaus. Luottamus. Itseämme kohtaan.


Kiitos huikeille tiimin tyypeille huikeasta psyykkisen valmennuksen päivästä! Erityiskiitos Lasselle joka jaksoi kärsivällisesti koutsata meitä lentojensa välissä <3
Myssy "Myskihärkä" Mustosen sanoin: Silloin kun Rouva Kuulanen on hiljaa, tämä ajattelee. Kerrankin sattui sellainen päivä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti