sunnuntai 5. elokuuta 2012

Beating a dead horse



”Äkkiä tänne, missä sie oot!!? Purista olkapäästä, purista olkapäästä!!!” Rouva Kuulanen huusi Docille. 

Rouva Kuulanen seisoi Smithin edessä kädet tangolla ja kiskoi viimeisiä pystysoutuja. Olkapäässä tuntui repivää vetoa, hartialihas yritti ryppyillä. Doc tarttui toisella kädellä Rouva Kuulasen hartialihakseen läheltä kiinnityskohtaa, toisella stabiloi lapaa oikealle liikeradalle.

”Onko tässä mitään järkeä?” Rouva Kuulanen pihisi puuskutuksensa lomassa. Puristuksen ansiosta Rouva Kuulanen sai kiskottua viimeiset toistot perille ja paukautti tangon takaisin paikoilleen. Hartiat olivat tulessa, kädet painoivat tonnin.

”Eihän tuossa järkeä ollut, mutta menihän se tämän kerran”, Doc virnisti. 

Pystysoutu oli aina ollut haastava liike Rouva Kuulaselle, samoin kuin kaikki lavan kontrollia vaativat liikkeet. Hän työsti sitä jatkuvasti, välillä tahtoi mennä överiksi.
Rouva Kuulanen oli löytänyt salitreenin ilon ja palkitsevuuden jälleen kesän aikana. Niska alkoi kestää, oikea asento löytyä. 

Koko kevään ja kesän Rouva Kuulanen oli tehnyt rintatreeniä vain oman kehon painolla tai kinesis-laitteissa. Hyvin kevyesti ja läheltä vartaloa. Nyt hän ensimmäistä kertaa nyki isoja painoja ja rakasti jokaista minuuttia.

Alaviistopenkistä, yläviistosta. Peruspenkiltä ja d-kahvoilla. 

Myssy-Janne huohotti kalpeana nurkassa. Koko päivä golf-kisoissa oli jättänyt jälkensä. ”.. tässä lähtee taju, eihän mulla kädet liiku huomenna mihinkään!” 

Viimeisiä kierroksia ojentajapunnerruksia, vipunostoja ja jalkojen nostoja. Katabolia alkoi nostaa päätään, salilla oli vierähtänyt jo toista tuntia. 

Tänään oli sellainen päivä. Treeniä olisi jaksanut jatkaa ja jatkaa. Pää oli kirkas, olo motivoitunut. Doc kaivoi palautusjuomat esiin. ”Ensimmäistä kertaa minä palkkaria pahvimukista juon,” Rouva Kuulanen naurahti.

Omistautumista. Työtä. Itsekuria. Hauskanpitoa.

Saavutukset ja menestys vaativat aina edellä mainittuja. Lajissa kuin lajissa. Silloin kun haluaa tuloksia. 


Maailman kaikkeuden paras treenibiisi, jos ei tällä irtoa niin sitten ei millään :)

1 kommentti:

  1. Mää haastoin sut kyselyyn mun blogissa http://movemeliikuttaa.blogspot.fi/2012/08/kurkistus-sielunelamaan-haasteeseen.html

    VastaaPoista