tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisessä Suomessa Vallitsee Kaaos (ja maailmassa kaikki hyvin)

Rouva Kuulanen seisoi kauppajonossa. Kone piippasi ostoksia ja Rouva Kuulanen kaivoi lompakkoa kassista. Sitä ei löytynyt. Ei mistään. Nolona anteeksipyydelleen Rouva Kuulanen mätti ostokset takaisin koriin ja luimistellen paineli ovesta ulos. Näinhän tässä sitten jälleen kerran kävi.
Kello oli yli puoli yhdeksän illalla. Rouva Kuulanen oli hikinen. Rouva Kuulanen oli väsynyt. Ulkona oli satanut lunta ja tiet olivat jäässä. Kotiin sai pyöräillä kieli keskellä suuta. Seuraava päivä olisi Itsenäisyyspäivä. Jääkaappi ammotti tyhjyyttään. Herra E oli keikalla ja Rakas Tytär oli lähdössä baanalle bilettämään. Maastonakki yökylässä. Rouva Kuulanen kömpi sänkyyn lastensa viereen ja nukahti.
Itsenäisyyspäivä koitti. Pienet pojat tappelivat verissä päin koko päivän. Rouva Kuulanen tunsi itsensä maailman epäisänmaallisimmaksi vuoroin karjuessaan lapsia lopettamaan, vuoroin sulkeutuessaan keittiöön ahtamaan suklaata suuhunsa epätoivon vimmalla. Rouva Kuulanen epäili sairastuneensa sekä ahdistuneisuuteen että syömishäiriöön jossain huomaamattomassa käänteessä.
Rouva Kuulanen lähetteli vahingossa viestejä ihan väärille ihmisille ja joutui korjailemaan jälkiään. Rouva Kuulanen oli äkäinen. Rouva Kuulanen ei kestänyt. Edes liikunta ei parantanut oloa. Herra E käveli päätä lyhyempänä huoneesta toiseen. Yritti sulautua varjoihin. Pelkäsi henkensä puolesta.
Joka vuosi. Joka vuosi sama juttu.
Ensin Linnan kutsu jättää saapumatta. Sitten Rouva Kuulanen joko unohtaa käydä kaupassa, lompakko unohtuu kotiin tai kauppa on jo mennyt kiinni.  Jääkaappi on tyhjä. Lapset tappelevat. Rouva Kuulasen fleece-pöksyt lököttävät eikä mies ole muistanut ajaa partaansa.
Kyllä Rouva Kuulanen yrittää. Joka vuosi parhaansa. Että edes kerran. Edes kerran Itsenäisyyspäivänä olisi hienoa. Sini-valkoinen kynttilä pöydällä. Lapset hiukset kammattuina hiljaa huoneen nurkassa. Miehellä puku ja miehekästä tuoksua. Olisi ruokaa. Olisi juomaa. Pöytäkristallit ja hopea-aterimet.
Rouva Kuulasen itsenäisessä Suomessa nyt vain sattuu olemaan kaaos vallitsevana tilana.

Pukuharjoitus Linnan juhliin
- ehkä ensi vuonna tärppää!

2 kommenttia:

  1. JOSKUS VAAN ON NIIN MERKILLISEN PERHANANMOISTA!
    TSEMPPIÄ!

    VastaaPoista
  2. Aikansa kun riehuu niin kummasti alkaa helpottaa :D

    VastaaPoista